lauantai 6. syyskuuta 2014

Twist or Not -sukat


Twist or Not -sukat

Aloitettu: 1.9.2014
Valmiit: 6.9.2014
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3.5 mm
Kulutus: 103 g

Minä tein sen! Sukat magic-loop -tekniikalla!
 Mie sain nämä tänä aamuna jollakin ihmeen kaupalla valmiiksi. 
Jossain vaiheessa viikkoa alkoi epätoivo iskemään, koska en ennättänyt yhtenä päivänä neulomaan yhtään.

Eniten pelkäsin, että miten kantapäät onnistuu. Kuitenkin, kun tämä on nyt oikeastaan ensimmäinen kerta, että teen sukat samaan aikaan. Aikaisemminkin olen yrittänyt, mutta kantapäähän tyssännyt ja olen tehnyt sitten loput sukkapuikoilla.
Näihinkin virhe tuli, en ymmärrä miten. Pistän lievän lämmön piikkiin. Pari kierrosta lyhyemmäksi jäi kantalappu :( ja sitten huomasin, että yhdellä kierroksella 2 silmukkaa nostanut neulomatta =/. Enkä viitsinyt enää purkaa (hyi!)

Vielä kärkikavennukset, niin sukat ovat valmiit.


Tänään neidit veivät sukat 80-vuotis lahjaksi ja toivon, että tulevat käyttöön. 
Kärjen viimeiset silmukat silmukoitu ja nekin onnistui mielestäni hyvin!

12 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! Mullakin on ollut useammat sukat yhtä aikaa puikoilla, mutta olen luovuttanut kantapään kohdalla. Ei ole niin helppoa kuin näyttää.... Mutta vielä se sitkeys palkitaan, olen varma, ja sinä selätit tuon haasteen jo.

    VastaaPoista
  2. Ihanat, minäkin sain tänään omat twist or notit valmiiksi :)

    VastaaPoista
  3. Väriä ja mallia myöten kauniit sukat! Onnea onnistumisesta, itse en ole edes haaveillut pyöröillä neulomisesta kahdet sukkapuikot riittävät minulle. Toisinaan kyllä neulon samasta lankakerästä sekä sisältä että päältä samanaikaisesti eli molempia sukkia yhtäaikaa. Sanomattakin on selvää, että saan aina langat sikinsokin. Joskus olen kahdella värilläkin yhtaikaa neulonut molempia ja siinäpä sitä on ollutkin langat sekaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie saan magic-loopilla kyllä langat sekaisin. Itsekin teen noin, että sukkapuikoillakin samaan aikaan :)

      Poista
  4. Hienot on sukat :) Minusta tuo tekniikka on tosi hidas, kun koko ajan pitää sitä silmukkaa siirtää, mutta olenkin vain yhdet sukat sillä suostunut tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Ei minusta nyt niin hidasta ole :), mutta ei kyllä sen nopeampaakaan kuin sukkapuikoilla. Mutta valmistuu molemmat sukat samaan aikaan ja ei mene kerroksissa sekaisin :)

      Poista
  5. Upeaa Heidi! Olet hatunnostoni ansainnut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.