Sitruunamousse-mustikka Nappikakku
Tällainen kakku tuli toissa päivänä koristeltua. Napit tein jo viikko sitten ja tarkoitus oli kakkua tarjoilla viime viikon sunnuntaina tyttären kaverisynttäreillä, mutta kun toisesta välistä jäi täyte (väsynyt äiti, kun lisäsi pohjakerroksen keskikerroksen päälle suoraan), niin enpäs sitten tarjoillutkaan.
Kakkupohjassa mustikoita, mie käytin pensasmustikoita. Mutta sitruunamoussetäyte. IHANAA!
Sitruunamousse:
2 liivatelehteä
200 g turkkilaista jogurttia
1 dl sokeria
0.5 tl vaniljasokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
3 rkl sitruunamehua 3 dl vispikermaa
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita keskenään jogurtti, sokerit ja raastettu sitruunan kuori. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota pehmenneet liivatelehdet mehuun. Anna seoksen jäähtyä hieman. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt liivateliemi jogurttiseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kääntele varovasti joukkoon kermavaahto.
Täytä kakku sitruunamoussella irtopohjavuoan reunan sisälle tai kelmulla vuorattuun tavalliseen kakkuvuokaan. Kostuta kakkukerrokset maidolla samalla, kun kokoat kakkua. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan.
Idean kakkuun sain siis Emma Iivanaisen Kakkutaidetta kotikeittiössä -kirjasta:
Omani tietenkin ihan eri luokkaa kuin kyseinen kakku, mutta harjoittelin kuitenkin.
Loistavasti leikattu pala, kun oli kiire jo maistelemaan.
Helpompaahan tämä kakun teko ehkä olisi, kun olisi palettiveitsi voikreemin levittämiseen, pyörivä kakkualusta jne, mutta olen tyytyväinen kuitenkin makuun.
Upea kakku! Mahani kurisee, kun katson kakkujen kuvia. Miten teit napit?
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMuotilla tein :)
Makuhan se tärkein asia kakussa on.
VastaaPoistaSen, kun aina muistaisi tehdessään :)
Poista