Sunnuntaina 31.8.2014 vietimme Hinnin & Suvi-Tuulin yhteissynttäreitä sukulaisten kera. Hinnin 4-vuotis syntymäpäivä oli 30.8. ja Suvi-Tuulin 9-vuotis synttärit ovat tuloillaan (9.9), mutta näin on hyvä järjestää yhdessä.
Suvi-Tuuli toivoi jo kesällä, että hän haluaa synttäreille saman kakun, mitä tarjosin porukoilla, kun tuli esikoisen kummit Helsingistä kyläilemään. Suvi-Tuuli, kun ei pahemmin tykkää imelästä, joten piti neidin toive toteuttaa.
Mansikkakakku
Täytteenä käytin tuttua ja turvallista ohjetta.
Ohje löytyy: täältä.
Mansikka-rahkatäyte
Kakkupohja: 4 munan pohja 20cm vuoka
Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 purkki rahkaa
200 g mansikoita
tomusokeria
3 liivatetta
Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kuohukerma ja
mausta tomusokerilla, jätä vaahto hieman löysäksi. Soseuta mansikat. Kattilassa
kiehauta hieman mansikkasoseen nestettä ja liota siihen kuivaksi puristellut
liivatteet. Sekoita liivateneste loppun mansikkasoseen joukkoon. Lisää
joukkoon notkistettu rahka. Lopuksi kääntele kermavaahto rahka-mansikkaseokseen.
Kostutukseen käytin Brämhultsin appelsiinimehua. Tämä
maistui kakussa aika vahvasti, mutta antoi mukavan pirteän maun kakkuun. Jos et
halua vahvaa appelsiinin makua niin käytä vähemmän ’tymäkkää’ mehua tai
laimenna vedellä.
--------
Tosin itse tein 8 munan kakun, joten täytteen tein tuplana. Hyvää tuli!
---------
Ja sitten siihen Kinder-piirakkaan, mitä näkyy monet tekevän ja pitihän se testata minunkin! Tässä on sellainen kaloripommi, jos sellaista kaipaa :D.
Kinder-piirakan ohjeen löysin: täältä.
Kinder-Piirakka
pellillinen
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita tai margariinia
4 munaa
Voikreemi:
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
200-300 g maitosuklaata
25 g valkosuklaata
Sekoita sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään. Kiehuta vesi ja sulata voi. Hämmennä nesteet puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan.
Paista piirakkaa 30-35 min 200 asteessa. Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittoa.
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi (5-10 min). Lisää joukkoon vaniljasokeri. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita suklaan sulatuksen ajaksi pakasteeseen, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään.
Sulata suklaat mikrossa erillisissä astioissa. Levitä maitosuklaa nopeasti kovettuneen kreemin päälle. Valuta valkosuklaasta raitoja piirakan päälle. Marmorikuvion saat vetämällä esimerkiksi sukkapuikon päällä raitoja vielä sulaan suklaaseen.
-------------------
Lisäksi yritin tehdä SLY-parin lähettämällä ohjeita macaronseja, mutta eivät onnistuneet, joten niistä ei kuvaa. Ja vielä kahdesti yritin.. Eka lähti jalka nousemaan hyvin, mutta sitten leivos lässähti =/.
Mums!Tätä on kokeiltava:P
VastaaPoistaKannattaa!
Poista