lauantai 31. toukokuuta 2014

Lomalle lompsis lasten tie vei..

Tänään alkoi tyttärien kesäloma ja molemmilla koululaisilla oli yllättävän hyvät todistukset. Hienoa!
Minulla oli lähellä, etten muista mitenkään opettajia enkä Milkan kerho-opeja. En tiedä, miten vaihtelevasti tämä väsymys/voimaton olo menee, mutta kun kotonakin on niin paljon tekemistä..
---------------------

Tosin, minun luonne ei anna periksi sitä, että jätän 'lahjonnan'.  Monet on sitäkin mieltä, että mitä sitä opettajia muistamaan, koska heille maksetaan palkkaa. Minusta se on kuitenkin pieni ele, mikä toivottavasti ilahduttaa lahjan saajaa. Enkä minä nyt hirveän kallista lahjaa tee.

--------------------------

Emman opettajalle

Milkan kerhotädeille

Näissä purnukoissa on sisällä ainekset Minttukrokanttisuklaa-muffinsseille. Samallalailla kuin vuonna 2012. Niistä löytyy lisää täältä.

Minttukrokanttisuklaa muffinssit


Purkki sisältää:

2 dl jauhoja
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
n. 3 rkl leivontakaakaota
100 g minttukrokanttisuklaata 

Tarvitset lisäksi:

1 dl maitoa tai kermaa
80 g juoksevaa margariinia tai sulatettua margariinia
2 munaa

Sekoita ainekset, jaa taikina vuokiin ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

--------------------------------------------------------
Suvi-Tuulin opettajalle purnukka itsetehtyä Daim:ia

Ohje: Täältä

Aineet:

90 g voita
0.9 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
2 dl mantelijauhetta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
200 g maitosuklaata sulatettuna

Ohje:

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sekaan siirappi, sokeri, mantelijauhe ja kaakaojauhe. Keitä seosta miedolla lämmöllä noin 15-20 minuuttia koko ajan sekoittaen. Massa on valmista, kun se alkaa irrota kattilan reunoilta (otin massan pois levyltä, kun se alkoi juuri ja juuri irrota reunoilta. Massa oli tällöin noin 120 asteista).
Kaada seos leivinpaperille. Aseta toinen leivinpaperi massan päälle ja kauli ohueksi, noin 35*35 cm levyksi. Anna jäähtyä ja kovettua. Kun massa on kovettunut kunnolla, sulata maitosuklaa ja levitä levyn pinnalle. Voit halutessasi vetää suklaaseen urat haarukalla tai kakkuraapalla. 
Anna levyn kovettua muutama tunti. Taittele tai leikkaa paloiksi.


Tämä ei ehkä itsellä niin onnistunut, koska keittelin levyn ykköstasolla ja en koko aikaa sekoittanut :(. Levystä kyllä tein ainakin ohuen ja palat, jotka jäi jääkaappiin.. Hävisivät aika nopeasti o_O.

Mutta ohjetta kokeilen uudelleen myöhemmin. Pitää saada suklaata lisää :)
-------------------------------------------------------

Sitten surauttelin lahjaksi tällaisen pipon. Siinä hieman venähti..







tiistai 27. toukokuuta 2014

Hunajainen marja-jogurttimalja

Hunajainen marja-jogurttimalja



2 annosta

400 g turkkilaista joghurttia
2 dl marjoja
2-3 rkl juoksevaa hunajaa
1 dl pähkinöitä tai manteleita

Annostele kulhoihin ensin turkkilainen joghurtti. Lisää mustikat ja valuta päälle hunaja. Viimeistele rouhituilla pähkinöillä tai manteleilla.

---------------------------------------------

Tätä tein maanantaina 19.5.2014, jolloin oli tarkoitus aloittaa terveellisemmät ruokailutottumukset eli jättää herkut vähemmälle. Ihan maukasta oli. Tein yksinkertaisen annokset ja ensi kerralla taidan laittaa maitorahkaa, koska minä en oikein tykkää tuosta joghurtista. Isäntä kyllä tykkää.

------------------------------------------

Mutta kuten ehkä teksistä huomasi, että minun ruokailut eivät muuttuneet sinä päivänä, koska lähdin Leevin kanssa päivystykseen, kun hengittäminen oli raskasta. Päivystyksestä lähdin Leevin kanssa ambulanssilla kys:iin. Vitsailinkin, että Leevillä tuli Kys:in hoitajia jo ikävä, kun sinne uudelleen halusi.

Leeville todettiin bronkioliitti ja rs-virus.
Tässäkin kuvassa hymyilee, mutta olemus ei ole oma itsensä. Raukeampi kuin yleensä. Kyllähän nuo sairaalan vaatteet ovat.. Leeville ainakin liian pieniä :D. Ei body mahtunut edes kiinni ja housut.. hih, olivat kyllä niin pienet.

Tässä jo enemmän on omaa luonnettaan ;).

Olihan se sitten taas niin nopea lähtö, ettei itsellä mitään mukana. Tai otin minä käsityön mukaan, jos päivystyksessä olisi kauan mennyt ;). Mutta ei tarvinnut päivystyksessä kauaa olla, kun kamalat yskänpuuskat tuli ja hoitaja seurasi tilannetta ja jossain vaiheessa tuli kysymään, että ollaanko tulossa akuuttivastaanotolle. Lääkäri tuli samantien huoneeseen ja samantien soitto ambulanssille.. 
Itsellä soitto isännälle, että hankkii kyydin kaupunkiin hakemaan autoa.

Torstaina 22.5. kotiuduttiin, mutta sinä iltana nousi jo kuume 38.5. Kys:iltä opastettiin tänne päivystykseen ja onneksi kaikki oli ihan hyvin kuumetta lukuunottamatta. Seuraavana yönä kuume nousi jo 39. Olin jo varma, että Leeville tulee RS-viruksen jälkitaudeista keuhkokuume. Onneksi kuumetta oli vain sitten perjantain ja perjantainakin kuume laski. 

---------------------------------

Tosiaan, me oltiin myös helmi-maaliskuun vaihteessa kys:issä. 26.2.2014 oli nla-lääkäri ja samana aamuna oli noussut kuume. Pikkuisella crp 30, jos olisi ollut alle 10, niin olisimme saaneet jäädä kotiin. Itsellä oli crp 129 (streptokokki). 
Lähdimme sitten kys:iin ja siellä kanyylin kautta annettiin Leeville antibiootteja. Mutta kysymysmerkiksi jäi, että mikä aiheutti Leevin kuumeen.



 Leevi oli osaston hoitajien lellikki, hymypoika.
Oli hoitajien kansliassa karaokepippaloissakin ;).



 Hassun hatun päivää vietettiin, joten pitihän sitä Leevillekin sammakkohattu päähän laittaa (tosin tässä kuvassa ei sitä ole). Tulihan osaston hoitajat ottamaan Leevistä kuviakin <3. 



maanantai 19. toukokuuta 2014

KESÄKASSI 2014 -VAIHTO: PARIT JAETTU!

Nyt olen jokaiselle osallistujalle lähettänyt parin tiedot.

Jos parin tietoja ei ole sähköpostiisi tullut, niin olethan minuun yhteydessä.

Olen flunssassa, kuten melkein jokainen perheestämme, joten hieman on takkuinen olotila.. Joten en ihmettele yhtään, jos parin tietoja ei ole tullut..

Kesäkassin viimeinen lähetyspäivä on perjantaina 4.7.2014 kello 17.00 mennessä. Kuvan saa julkaista myös vasta tuolloin!!!

perjantai 16. toukokuuta 2014

SLY 27 - Toukokuu

Kevyet aamiaiset


Toukokuun teema mielenkiintoinen, varsinkin, kun aamiainen itsellä yleensä kahvi ja leipää. Varsinkin kahvia, että heräisin päivään. Näkyy kuitenkin kilpirauhasen vajaatoiminta hieman haittaavan edelleen elämää ja vaihtelevalla menestyksellä oma piristystaso normaali :).

 Paketista löytyi tummaa suklaata, mikä luultavasti tarkoitettu suklaiseen kahviin, mutta valitettavasti kerkesin viimeiset palat syömään tänään O_o. Minäkö suklaahirmu ;). Ei ihmekään, että rupoan kuin pullataikina.


 Tässä paketti kokonaisuudessaan:


- Muki
- Ohjeita (Hunajainen marja-jogurttimalja, suklainen kahvi, uunimunakas, hyvän olon aamujuoma, omenakaurapuuro)
- Pillejä (kiitos!)
- Juoksevaa hunajaa
- Pähkinäsekoitus
- Vanilliinisokeri
- Mustapippuripussi (Tästä erityiskiitos, pääsi juuri loppumaan!)
- Kanelia
Pikakaurahiutalepaketti
- Suklaakastiketta
- Tumma suklaa
- Kirje


Tässä lähempi kuva mukista, mikä oli paketin mukana. 
Tästä tuli heti suosikkimukini! Kiitos!

Oikein iso kiitos parilleni. Todella loistava paketti ja mukana tulleet ohjeet ovat sellaisia, joita tulen jossain vaiheessa testaamaan.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Lauriida arpoo!

(klikkaamalla kuvaa, pääset osallistumaan)

Käykäähän jokainen osallistumassa! Hieno arvonta!

torstai 8. toukokuuta 2014

Saga-palmikkosukat

Vihdoin ja viimein on jotain valmistunut, neuloen.
Nämä villasukat ovat olleet ufo-kasassa jo joulukuusta 2013 lähtien. 
Aloitin TYH-töinä, mitkä jäivät pahasti kesken. Molemmista pareista olin kiilakavennukset tehnyt toiseen sukkaan.
Ohjeen löysin Novitan sukkalehdestä.



 Valkoiset Saga-palmikkosukat
Lanka: 7-veljestä
Kulutus: 82 g

 Esikoiselle (10v) on mukava tehdä sukkia, koska hänelle sopii samankokoinen sukka kuin minulle. Hän on ottanut kaikki minun villasukat nimittäin käyttöönsä. Pitäisikö tässä ajatella, että esikoisella on iso jalka, vai että minulla on pieni jalka?

 Pinkit Saga-palmikkosukat
Lanka: 7-veljestä
Kulutus: 80 g.

 Näistä tuli Suvi-Tuulille hieman tiukat, mutta jospa edes unisukkina menisi jonkin aikaa, jos ei muuten. Puikoissakin näköjään on eroa. Nämä vaaleanpunaiset neuloin novitan puikoilla ja valkoiset neuloin hiilikuituisilla, neliskanttisilla puikoilla. Niillä menee kyllä aikansa, että tottuu neulomaan ja toiseksi, ne on pirun terävät päistään!





tiistai 6. toukokuuta 2014

Kesäkassi 2014 -vaihto: ILMOITTAUTUMINEN ALKAKOON

KESÄKASSI 2014 –VAIHTO ALKAA!




Nyt siis vaihdamme kesäKASSEJA!

Kassi saa olla valmistettu miten vain - kunhan on tehty käsityönä!

Tässä kertaus perusohjeista ja säännöt:

Ilmoittautuminen emolle osoitteeseen: 



heidi.olkila(at-merkki)gmail.com  
perjantaihin 16.5.2014 klo 23.59 mennessä.

Sunnuntaina 18.5.2014 ilmoitan kaikille kesäkassi-vaihdon parin tiedot, toiveet yms, jonka jälkeen voi kassin suunnittelu ja teko alkaa!

Laita viestiin AINA otsikoksi: 
Kesäkassi 2014 –vaihto + oma nimesi.

Vaihto tulee menemään kiertävänä eli lähetät kassin eri henkilölle kuin se henkilö, jolta itse saat kassin.

Viimeinen kassien lähetyspäivä on perjantaina 4.7.2014 klo 17.00 mennessä (smartpost-lähetykset klo 16.00 mennessä).

Laita minulle sähköpostia, kun olet lähettänyt kassin ja saanut kassin!

Kuva vastaanotetuista laitetaan sitten uuteen ketjuun, jonka avaan 4.7.2014.

Eli lähettäkää kuva sekä lähetetystä että vastaanotetusta kassista. 
Tärkeintä on saada kuva vastaanotetusta kassista!

KUVAN SAA SIIS JULKAISTA VASTA PERJANTAINA 4.7.2014!!!

Voidaan käyttää pelkkiä nimimerkkejä tai omaa nimeä - miten haluat.

Sähköpostiin seuraavat tiedot:
  • Nimimerkki
  • Nimi
  • Osoite
  • Postinumero ja postitoimipaikka 
  • Puhelinnumero Smartpost-lähetyksiä varten
  • Smarpost-lähetysten noutopaikka:
  • Mahdollinen blogiosoite
  • Lempiväri/-värit
  • Värit, joita et voi sietää
  • Kassitoiveita, jos haluat (esim. koko, haluatko ommellun kassin yms)
  • Pystytkö ompelemaan / teetkö ommellun kassin
  • Allergiat
  • Lemmikkieläimet
  • Suklaa/Salmiakki
  • Tee/Kahvi
  • Oletko valmis toimimaan pelastavana enkelinä, jos joku sellaista tarvitsee
  • Muita terveisia parille

Tärkeää on, että vastaatte mahdollisimman tarkasti kyseisiin kohtiin. Varsinkin värit, koko yms. Mutta ottakaa huomioon myös se, että tekijälle annetaan kuitenkin vapaat kädet ;). Jos toiveena on ommeltu kassi, niin ommeltu kassi tulee (pitäisi tulla) silloin, mutta toteutus on tekijällä. Toiveet tekijä ottaa huomioon, joiden mukaan tekee sitten kassin.

Kassin mukana ei tarvitse lähettää lisukkeita, mutta se on jokaisen oma päätös, että haluaako lähettää hieman extraa.

Muistakaa ilmoittaa minulle, jos tulee viivästyksiä lähetyksissä tai muuta vastaavaa!
Jos kysymyksiä, kysykää rohkeasti!

Terveisin,
Kesäkassi 2014 –vaihdon emona toimiva: Red Dragon /Heidi

Vuoden 2013 kesäkassi -vaihdon kasseista kuvia löydät täältä.

Ps. Ottakaa nappi (kuva) mukaan, kun osallistutte! Jakakaa blogissa.




torstai 1. toukokuuta 2014

Iloista Wappua kaikille!


Todella hyvää, vaikka itse sanonkin!
Vuosi vuodelta vain paremman makuisia munkkeja.

Eilen tein, vaikka eka mietin, jos olisin tekemättä, kun siman jätin tekemättä. Tai teen minä sitä, mutta hieman myöhässä :D.


Puolen litran taikina piti tehdä, mutta minut tuntien, niin sehän ei riitä, vaan tein kuitenkin litran taikinan. Tuli jopa 54 munkkia. Nopeitahan näitä on paistaa, kun alkuun pääsee.

Milkan kerhossa tiistaina oli naamiaiset ja porukoilla selasin viime viikolla uusinta Suuri Käsityö -lehteä, jossa on ohjeet leppäkerttu ja ampiais -mekoille. Milka halusi ampiaismekon. Ensiksi piti kankaita metsästää täältä.. Onneksi löytyi, mitä etsin.

Maanantai 28.4.2014 meni kaavoja piirrellessä.. Leikatessa.. 
Sen sanon, että olipahan urakka, koska minulle ohjeet ovat joiltakin osin hepreaa. Kyllä sain ompeluohjeita miettiä, että mitähän mitäkin tarkoittaa. Minä vielä luen ohjeita ääneen, jos hiemankin on hankalaa :D. Pähkäilen itseni kanssa siis, että mitä kohta tarkoittaa :).
Jälkeenpäin ajatellen, tekisin pari kohtaa erilailla.
Tiistai aamuyö klo 1.00 oli pakko laittaa ompelukone kiinni, koska virheitä alkoi tulemaan liikaa ja silmät luppasemaan.. 

Kello 6.00 oli jo kello soimassa, että jatkaisin, mutta vasta klo 7.00 jatkui ompeleminen ja onneksi neiti myöhästyi vain 10 minuuttia kerhosta. Mekko ei kestä lähempää tarkastelua. Ompelin saumurilla kiinni yläreunan, milloin yhdistyy olkaimet.. Joten nehän kiinnittyi sivultakin vähäsen, niin toinen törröttää sitten :(. Ei ollut aikaa purkaa, joten se jäi nyt sitten pussille ja nauhatkin tekisin erilailla =/. 






Leevi 30.4.2014.