maanantai 31. maaliskuuta 2014

SLY 26 - Sacher-torttu


SACHER-torttu


Pohja:

250 g tummaa suklaata
2 dl manteleita
125 g voita tai margariinia
1.5 dl sokeria
4 munaa
0.5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:

0.75 dl aprikoosimarmeladia
75 g tummaa suklaata
2 rkl voita tai margariinia

Valmistus:


1. Sulata suklaa vesihauteessa (mikrossa).
2. Kuori ja jauha mantelit (tai käytä valmista mantelijauhetta).
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Erota kananmunan keltuaiset valkuaisista.
5. Sekoita voi-sokerivaahtoon keltuaiset, sulatettu suklaa, jauhettu manteli ja vehnäjauhot.
6. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
7. Lisää valkuaisvaahto taikinaan varovasti käännellen.
8. Voitele ja jauhota pyöreä tasapohjainen kakkuvuoka.
9. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
10. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
11. Kun torttu on kypsä, kumoa ja anna jäähtyä.
12. Levitä päälle aprikoosimarmeladi ja anna seistä viileässä tunti.
13. Sulata kuorrutusta varten varattu voi ja suklaa vesihauteessa ja sekoita hyvin keskenään.
14. Levitä kuorrutus niin, että koko kakku peittyy.
15. Anna kakun seistä viileässä 2 tuntia ennen tarjoilua.

---------------------------
Ohjeen sain siis SLY:n maaliskuun paketista ja tämä tuli tehtyä lauantaina, kun Nallekarhuni täytti vuosia sunnuntaina. On ainakin suklainen torttu. Ohjeessa, kun ei mainittu, että minkä kokoiseen vuokaan, niin laitoin pienimpään irtopohja-vuokaan, minkä löysin. Ja iso taisi olla, kun matala tuli ja ohjeen suklaa ei olisi reunoille riittänyt. Ja levityskin tapahtui nopeasti.
Aprikoosimarmeladia laitoin vain pinnalle.

Suklaisen hyvää torttua, tosin en tainnut tarpeeksi kauaa vatkata ja sokeria, kun tuntui, että on jotenkin ei-ilmava :D. Mutta maistui siitä huolimatta.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pomminvarmat sämpylät

Pomminvarmat sämpylät



Ohje: täältä.

5 dl maitoa
50 g hiivaa
50 g voita
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 10-12 dl jauhoja

Taikinaa saa muunneltua helposti käyttämällä eri jauhoja, esim. 7-9 dl vehnäjauhoja + 3 dl hiivaleipä-/sämpylä-/grahamjauhoja. Sekaan voi lisätä pellavansiemenrouhetta, juustoraastetta, porkkanaraastetta tai vaikka siemeniä.

Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisää suola ja sokeri. Alusta joukkoon suurin osa jauhoista. Sulata rasva pehmeäksi ja lisää se taikinaan. Lisää loput jauhot. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa leivinliinan alla ainakin puoli tuntia.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle ja vaivaa jälleen kimmoisaksi. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota pellillä parikymmentä minuuttia leivinliinan alla. Voit halutessasi voidella sämpylät ennen paistamista maidolla. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 10 - 15 min.

--------------------------------------------------

Eilen illalla rupesin tekemään sämpylöitä ja tämä ohje pisti silmään, kun luvataan pomminvarmoja sämpylöitä. Ihanan kuohkeita ja pehmeitä sain aikaiseksi ja sämpylät aamulla hävisivät parempiin suihin. Ohjeesta tuli 17 kpl:tta sämpylöitä.

Itsellä taas pientä lämpöä pitää päällä, että ihme, että olen jaksanut sämpylät tehtyä. Taikinan, kun sain kohoamaan, niin yhtäkkiä ajatus: "Siivoampa tässä samalla keittiön allaskaapin ja roskikset"
En tiedä oliko sittenkään hyvä idea, koska särkylääkkeiden voimallahan tässä mennään. Mutta onpahan tuo nyt tehtyä.


maanantai 17. maaliskuuta 2014

SLY - Maaliskuu

Maaliskuu - Ulkomaiset herkut


- Ensimmäisenä anteeksipyyntö parilleni. Minun puhelimessa viestiasetukset olivat muuttuneet päivityksen myötä tai kun palautin tehdasasetukset puhelimeeni ja puhelimen yläpalkkiin ei ole tullut ilmoitusta paketin noutamisesta.

- Olimme miehen kanssa perjantaina prismassa ja koko ajan vilkuilin puhelinta, että olisiko tullut noutoilmoitusta, koska prisma on kuitenkin kaupungin toisella puolella, joten joka päivä ei tule siellä käytyä. Ei tullut ilmoitusta ei. Lauantaina sitten selailin puhelinta, jolloin ihmettelin, että miksi kirjekuoren kohdalla on lukemattomista viesteistä ilmoituksia. Ja kas! Siellä oli noutokoodi ja paljon muita viestejä!


Paketti sisälsi:



  • Kauniin kortin
  • Aprikoosi-marmeladia
  • Mantelijauhetta
  • Mansikanmakuista tomusokeria
  • Pääsiäiskaramelleja
  • Servietteja
  • Iso siivilä (KIITOS!)
  • Ohjeet: macarons ja sacher-torttu
 Tasapainoisen dieetin salaisuus..
- On ottaa kumpaankin käteen yhtä monta keksiä
(näinhän se toimii ;), ainakin minulla!)


Minua rupesi hymyillyttämään, kun pakettia avasin. Minä olen toivonut, että pari haastaa minua näillä kierroksilla ja en ole pettynyt tälläkään kierroksella. Toisaalta haastetta tuo macaronsit (olen kyllä niitä aikaisemminkin tehnyt: Mascarpone täytteiset vaniljamacarons:it, mutta ehkä eniten tuo sacher-torttu.

Kiitos paljon paketista! Siivilä tuli tarpeeseen, koska kivaa ruveta macaronseja tekemään minisiivilällä (ei vain ole tullut ostettua isompaa), servietit ovat nättejä ja tuo kortti on huippu! Pääsi jääkaapin oveen ja jaoin kortin myös anopillekin :).

lauantai 15. maaliskuuta 2014

SLY - Suklaa-cookies


SLY:n helmikuun paketista löytyi ohje suklaa-cookies. Tällä viikolla näitä pikaisesti pyöräytin, kun siskoni tuli käymään 12.3. esikoisen syntymäpäivänä. Kuten kuvasta jo huomaa, niin keksit maistuivat ;).

SUKLAA-COOKIES

(n. 36 kpl)

125 g voita
3/4 dl fariinisokeria
3/4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta
200 g taloussuklaata

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat yksitellen ja välillä vatkaten. Lisää vehnäjauho-leivinjauheseos. Hienonna suklaa karkeaksi rouheeksi veitsellä. Lisää rouhe taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Nostele pikkulusikalla nokareina uunipellille leivinpaperille. Jätä leviämisvara.

Kypsennä 175 asteessa keski-/yläosassa noin 12 minuuttia. Jäähdytä.

(Valion resepti)

------------------------------------

Täytyy myöntää, että keksit olivat hyviä (taikina todella hyvää!). Hyvä, että lautaselle kerkesin nostelemaan, kun hävisivät jo parempiin suihin. Ja tosiaan nokareita nostelin vain leivinpaperille ja sen kyllä näkee, että niistä tuli kyllä monen muotoisia.

Suosittelen tekemään keksejä.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ja nimekseen Hän sai 23.2.2014

Altti Leevi Mikael



Tällaiset kutsut askartelin kutsuvieraille. Harvinaista, että minä askartelen. 
Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, varsinkin, kun itse päätähti oli vekkuli :).

Ristiäiset olivat kauniit ja rauhalliset, vaikka itse sanonkin. Tekemistä riitti vielä sunnuntaillekin, mutta hyvin kerettiin kaikki tekemään. Nimi lyötiin lukkoon vasta perjantaina 21.2.2014. Altti on miehen ukin nimi ja haluttiin hänen muistoaan kunnioittaa näin. Jos Milka olisi ollut poika, niin hänelle olisi tuolloin annettu nimeksi Leevi Mikael. 

Joten näin yhdistettynä, nimeksi tuli siis: Altti Leevi Mikael.
Leevi nukkui koko toimituksen ajan <3.





Harmi, kun ristiäiskuvat ovat isännän koneella, joten niista ja tarjottavista sitten lisää toisella kertaa :).
Tämän viikon leiponut laskiaispullia *2 :).