Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaksi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. toukokuuta 2017

Virkattu Orkidea - Peltipullaa - avainkaulanauha - muuta höpinää

Aapon kanssa lähdössä ystäväisen luokse käymään 25.5.2017
Ystäväisen luona lähdin käymään ja sain antaa hänen lapsukaiselle myöhästyneen syntymäpäivälahjan, kämmekkäät ruusuilla. Lankana 7-veljestä, tumman violettina. Harmi, kun ei hirveän hyvin selvää saa. Kauniit tuli, vaikka itse sanonkin.
Susanna maalta oli tehnyt peltipullaa. Maanantaina päätin itsekin kokeilla. Seuraavalla kerralla kokeilen jollain muulla kuin tavallisella hillolla. Se nimittäin upposi :D. Ei ollut ohjeessa käytetyn täytteen aineksia, enkä jaksanut lähteä kaupasta hakemaan.. Niin kokeilin hilloa. Hyviä oli siltikin.. Piti itsekin maistaa, vaikka olen ollut jo monta viikkoa, ei karkkeja, leivonnaisia yms. Kerran viikossa herkku päivä, jos silloinkaan.
Reseptin löydät: täältä.
Sitten olen saanut askarreltua avainkaulanauhan. Milka teki äitienpäivälahjaksi ja näytti kivalta, niin päätin itsekin kokeilla.
Lapsetkin ovat itse tehneet myös, mutta niistä ei nyt ole kuvaa.
Solmitun avainkaulanauhan ohjeen löydät mm. täältä.
Viimeisenä, mutta ei kuitenkaan vähäisimpänä. Työ, mistä olen tällä hetkellä erittäin, erittäin iloinen.
Ohje on englannin kielinen ja minä sain kuin sainkin valmiiksi!
Tämän orkidean sai valmistujaislahjaksi miehen serkku, joka valmistui lastenohjaajaksi. Tänään saimme olla juhlissa mukana ja sain kukan ojentaa. Jospa tästä orkidean tunnistaa.
Oikeasti, englannin kielinen ohje ja i made it!  Onneksi oli hyvä video, mistä katsoa ja kuunnella. Sitä mukaa suomensin paperille.

Ohje: Täältä



torstai 8. joulukuuta 2016

Joulu on täällä taas :) - Joululahjavaihto 2016

Sadun joulu  järjesti tänäkin vuonna joululahjavaihdon.
Minulle tuli puhelimeen viikonlopun aikana ilmoitus, että uusi lähetys rekisteröity. Arvatkaa vaan olenko puhelinta seurannut :).

Yhden joululahjan avasinkin jo tällä viikolla. Iso kiitos kuuluu ihanalle ystävälle Redroselle, joka on muistanut minua ylenpalttisesti. Paketissa oli mm. aivan ihana kakkuvuoka: Heritage + kynttiläkirjakortti. Valitettavasti näistä ihanuuksista ei ole kuvaa, mutta tänään olisi tarkoitus kakku paistaa esikoisen myyjäisiin.

Joululahjavaihdon paketti on paketoitu/teipattu kauniilla, pinkillä teipillä. Tekisi mieli jo avata, mutta jätän kiltisti jouluna avattaviin paketteihin :).

Kiitos paketin lähettäjälle!
-------------
Täällä joulukiireet päällä.. Opettajille ja hoitotäteille yrittänyt saada jotain tehtyä.. Ne alkavat olla loppusilausta vaille valmiit. Joulukortit 114 kpl:tta valmistuneet.

Teejoulukalenteri miehen veljelle ja vaimolleen.

Teejoulukalenteri kampaajalle ja siskolleni. Yksi kuvasta puuttuu, minkä tein tilauksesta.

Siskon synttäri- ja joululahja.

Toisen siskon synttäri- ja joululahja.
On tullut leivottuakin, pipareita, torttuja yms, mutta niistä ei ole kuvia.

torstai 25. elokuuta 2016

Oma Pätkis -haalari + Pajuneliö-peitto

Pitänyt jo jonkin aikaa jakaa kaikille tieto, mitä tein ensimmäiselle kummilapselleni lahjaksi.
Ristiäisethän vietettiin jo 10.7.2016. Olen erittäin kunniasta, kun pyydettiin/kysyttiin kummiksi ja vielä sain pitää pientä miestä sylissäni toimituksen ajan. Hänellä on aivan ihanat nappisilmät! Ihan on isänsä näköinen :).

Minä olin tällä kertaa ajoissa. Nimittäin lahjojen kanssa. Peitto ja haalari olivat hyvissä ajoin valmiit, mutta kummilahjana oli lisäksi Muumi seikkailu -aterinsetti, minkä hankin sitten lähempänä ristiäisiä.

Edestä.

Edestä

Takaa
Haalarin ohjeena käytin tätä ohjetta.
Koko: 70 cm
Lankana on: 7-veljestä. Enää en edes muista paljonko meni lankaa o_O

Minun ensimmäinen haalari ja kyllähän tuo toi lisää muutaman harmaan hiuksen. Olen erittäin lopputulokseen, koska virheen korjasin, enkä vain jättänyt.. 'ei sitä kukaan huomaa, jos ei tarkasti katso'

Etureunan rupesin tekemään paksummilla puikoilla, vaikka olisi ohuemmat pitänyt olla.. Kyllähän se hieman ketutti, kun oli alareunan ompeleminen.. Eikun vain purkamaan molemmat etureunat, mutta se kannatti. 

Ensimmäistä kertaa jäljittelin myös silmukoita.. Hitaasti, mutta varmasti teksti edistyi ja sain valmiiksi. Kyllähän tuosta taitaa saada selvää, että siinä lukee: Oma Pätkis.

Lahkeet ovat saman mittaiset, vaikka kuvassa saattaakin näyttää siltä, ettei ole.

Pajuneliö-peitto
Peiton koko: n 70 cm * 140 cm

Tämän peiton tarina on sellainen, että teonhan minä aloitin jo kuopuksen raskausaikana ja en saanut sitä yhdistettyä (HUPS!). 
Joten nyt päätin sen virkata valmiiksi. Ei ollut kuin yhdistäminen + reunus. Eli toisin sanoen ei hirveästi ollut enää jäljellä, mutta minä olen erittäin laiska yhdistämään.
Jospa pienen pojan olisi hyvä peitolla köllötellä.


torstai 14. toukokuuta 2015

Leivontaa ja askartelua

Tänään vietettiin äidin ja siskon valmistujaisjuhlia. Äiti valmistui syksyllä lähihoitajaksi ja sisko valmistui nyt keväällä lastenohjaajaksi. Lupauduin ns. lahjana leipomaan täytekakun ja muffinssit.

Tässä sitten on ollut huisketta muutama päivä. Eilen aamupäivänä tein Kinuskikissan seeprakakun salmiakkiraidoilla (juustokakku) hyytymään. Ja kyllä ei ole lähelläkään alkuperäistä ohjetta ulkonäöllisesti, mutta on tehty ja makuakin kehuttiin!

Reseptin löydät: täältä.

Ylekin uutisoi, että Apteekkarin salmiakkimixeri on loppunut apteekeista suuren kysynnän vuoksi. Itsekin vein viimeisen pullon. Tämän tein yllätyksenä/lisänä.


Täytekakuksi tein saman, millä olen ennenkin tehnyt. Suosikkini.

Ainoa, minkä muutoksen tein, niin toisena täytteenä on maitosuklaa-kerma. Oli kiva viime yönä huomata, että enpäs ollut geisha-suklaata ostanutkaan. Onneksi löytyi Fazerin sininen kaapista.

Ruusut tein sly-parin lähettämällä muotilla + sokerimassalla. Lehdet askartelin tänä aamuna klo 01.00 aikoihin. Tarkoitus oli kakun täytön + keittiön siivouksen jälkeen lähteä nukkumaan, mutta itsellä koko ajan: Mä haluan yrittää tehdä lehtiä.  Menin nukkumaan sitten klo 01.30 ja herätys klo 6.30. Ihme, ettei väsyttänyt hirveästi (mitä nyt kyllä väsyttää!)


Kirsi kirjoittaa, että on hitti ja katoaa pöydistä. Niin kävi juhlissa. Meidän eskarilainen tuli sanomaan minulle, että on jo niin ja niin monta syönyt. Ovat todella hyviä!
Pieniä suupaloja. 

------------------------

Sitten siihen askartelupuoleen. Pitäähän sitä lahjatkin olla. Äidin lahja tuli hommattua jo aikoja sitten, mutta eilen illalla muiden nukkuessa vasta rupesin lahjapakettia tekemään. Siskon laukunkin ompelin viime yönä O_o. Toissa iltana ennen nukkumaan menoa hoksasin, että pirskatti.. En ole edes aloittanutkaan. Toiminnalliset kortit askartelin sitten tänään. Itse tykkään lahjoista, vaikka pussukka ei onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut.

 Äidille hoitajan kello.

 Hoitajan kello ja lahjapaketti ;)

Kortti ja lahja paketoituna.

Siskon lahja.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Kahden sauman Penaali

 Emman luokkakaverille synttärilahjaksi.

 Penaali kiinni.

Samanlaisen penaalin tein myös kaverilleni, kun hän kommentoi fb:ssa, että olisi ihana, jos olisi tällainen penaali. Mukavaa, että sain piristää hänen päiväänsä :).

Tällainen kahden sauman penaali on kyllä erittäin helppo tehdä. Juuri sellainen ohje, mitä olen kaivannutkin :).

Ohjeen löydät: täältä.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 viimeiset valmistuneet työt

Nyt on hiljainen hetki istahtaa koneelle ja lisätä viimeisetkin valmistuneet työt vuodelta 2014 tänne bloginkin puolelle. 

----------------


Milkalle tein tennarisukat. Nämä aloitin viimeisenä työnä sukkasatoon ja en saanut ajoissa valmiiksi. Valkoisesta kaitaleesta tuli hieman lyhyt, joten sukka ns. lyheni :D. Neljällä silmukalla nauhoista liian paksut, joten jos jaksaisi, niin tekisi vain kahdella silmukalla.  Näissä oli kyllä sellainen näpertely, että huh huh. Ei ihan heti tule toisia tehtyä, vaikka tilauksia olisi ;).
Tarkoitus olisi vielä jarrut tehdä pohjiin.

----------------------


Hattu Leeville vai onko kangas liian tyttömäinen? :D Tätä hattua on nyt pitänyt sekä Milka & Hinni. Tuliko iso ;). Milkalle hieman tiukka, mutta neiti on itse halunnut pitää. Vuorena on ihan polar fleece, joten saisi ihan kunnon pakkaset tulla, niin pitäisi tareta ulkona. Pieni nuhanenä ei vain halunnut, että kuvataan. Syöttötuoli ainoa paikka, missä pysyy hetken paikoillaan.

-----------------------
 Pikku Piltti - Lasten ruskamekko
Kaava: täältä (on myös naisten koossa)

 16.12.2014 lähdössä päiväkodin joulujuhlaan. Meidän Hinni erottui joukosta ;).

Pieni tonttutyttömme. Yksi ohjaajista ihasteli Hinnin mekkoa ja kysyi, että mistä olen ostanut :). Tonttulakinkin ompelin.

-----------------------------
 Suvi-Tuulin opettaja sai oranssisävyisen revontulihuivin.
Langan kulutus: noin 116 g

Emman opettaja sai vaaleanpunainen-valkoisen sävyissä olevan revontulihuivin.
Langan kulutus: noin 116 g

------------------------------------


Mörkö-lapaset
Ohje: Täältä
Lanka: Novita Nalle
Kulutus yhteensä: 80 g

Viimeisimpänä ovat valmistuneet lapaset Emmalle. Elämäni ensimmäiset kirjoneulelapaset ja olen näihin yllättävän tyytyväinen, vaikka virheitäkin löytyy. Eniten tyytyväinen olen siihen miten hyvin olen osannut tehdä langanjuoksut. Eivät nimittäin kiristä. Toiset ovat jo puikoilla. Tiedä sitten, milloin valmistuvat.

Leevi ja rahkahuulet

Mukavaa alkanutta uutta vuotta kaikille!


lauantai 20. joulukuuta 2014

Päiväkotiin pienet joulumuistamiset

Joulumuistamiset päiväkotiin




 Meidän neljä vuotias Hinni on Nallet -ryhmässä, joten tilasin Pehemiältä Nalle puuvillakangasta.

Vuorina on vanhasta pussilakanasta.

 Molempien kassin sisältöinä on mototaituriksi-kortteja, laminoituina. 
Lisää löydät: täältä.

 Milkan esikouluryhmä /puoli on Nasut. Onneksi kaapista löytyi Nalle Puh -kangasta.

Sisältö

Kerrankin muistin oman tuotemerkin laittaa kassien sivusyrjään.

Kassit paketoitu laatikoihin :).

------
Eskari ryhmä oli avannut paketin sillä aikaa, kun olivat päiväkodissa ja tykkäsivät. Yksi hoitotäti kysyi, että teenkö kasseja myyntiin. Olisi halukas yhden ostamaan. Mutta en mie osaa hinnoitella.. Ja uskallanko tehdä..

torstai 20. marraskuuta 2014

Lahjontaa

Tyttäret kävivät ystävänsä 9-vuotis synttäreillä keskiviikkona 19.11.2014.
Kutsu, kun saapui, niin heti alkoi miettiminen: "Mitä lahjaksi?"

Ensimmäisenä, että yritän itse jotain tehdä ja muuta en keksinyt kuin ommella pienen pussukan kankaista, mitä löytyy ja lisäksi itse tehtyjä pompuloita.



Ohje on tuttu ja turvallinen Pattydoo Susie -pussukka.
Ohjeen löydät: täältä.
Kankaat ja vetoketju on, mitkä löytyivät kotoa.

---------

Kun sunnuntain synttäreistä kuvan facebookissa lisäsin, niin minulle tuli kakkutilaus, mutta en mie uskalla tehdä täytekakkuja muille, koska olen sen verran itsekriittinen itseäni kohtaan. Mutta kuivakakun voin tehdä ja tänään ennätin tekemään. Huomiselle oli tilaus, että katsotaan, että kelpaako banaanikakku.

Banaanikakku

100 g margariinia

3 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
0,5 dl kermaa
2 banaania

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sitten vielä muussatut banaanit ja kerma. Paista voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 150 asteessa n. 1 tunti.