Nyt on hiljainen hetki istahtaa koneelle ja lisätä viimeisetkin valmistuneet työt vuodelta 2014 tänne bloginkin puolelle.
----------------
Milkalle tein tennarisukat. Nämä aloitin viimeisenä työnä sukkasatoon ja en saanut ajoissa valmiiksi. Valkoisesta kaitaleesta tuli hieman lyhyt, joten sukka ns. lyheni :D. Neljällä silmukalla nauhoista liian paksut, joten jos jaksaisi, niin tekisi vain kahdella silmukalla. Näissä oli kyllä sellainen näpertely, että huh huh. Ei ihan heti tule toisia tehtyä, vaikka tilauksia olisi ;).
Tarkoitus olisi vielä jarrut tehdä pohjiin.
----------------------
Hattu Leeville vai onko kangas liian tyttömäinen? :D Tätä hattua on nyt pitänyt sekä Milka & Hinni. Tuliko iso ;). Milkalle hieman tiukka, mutta neiti on itse halunnut pitää. Vuorena on ihan polar fleece, joten saisi ihan kunnon pakkaset tulla, niin pitäisi tareta ulkona. Pieni nuhanenä ei vain halunnut, että kuvataan. Syöttötuoli ainoa paikka, missä pysyy hetken paikoillaan.
-----------------------
Pikku Piltti - Lasten ruskamekko
Kaava: täältä (on myös naisten koossa)
16.12.2014 lähdössä päiväkodin joulujuhlaan. Meidän Hinni erottui joukosta ;).
Pieni tonttutyttömme. Yksi ohjaajista ihasteli Hinnin mekkoa ja kysyi, että mistä olen ostanut :). Tonttulakinkin ompelin.
-----------------------------
Suvi-Tuulin opettaja sai oranssisävyisen revontulihuivin.
Langan kulutus: noin 116 g
Emman opettaja sai vaaleanpunainen-valkoisen sävyissä olevan revontulihuivin.
Langan kulutus: noin 116 g
------------------------------------
Mörkö-lapaset
Ohje: Täältä
Lanka: Novita Nalle
Kulutus yhteensä: 80 g
Viimeisimpänä ovat valmistuneet lapaset Emmalle. Elämäni ensimmäiset kirjoneulelapaset ja olen näihin yllättävän tyytyväinen, vaikka virheitäkin löytyy. Eniten tyytyväinen olen siihen miten hyvin olen osannut tehdä langanjuoksut. Eivät nimittäin kiristä. Toiset ovat jo puikoilla. Tiedä sitten, milloin valmistuvat.
Leevi ja rahkahuulet
Aivan ihania juttuja olet tehnyt. Erityisesti nuo revontulihuivit on huippuja, kumpa osais itsekkin
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaRevontulihuivi on yksi helpoimmista huiveista :). Ensimmäistä, kun tein aikoinaan, niin usko ja toivo alkoivat jo loppumaan :), mutta muutaman olen saanut sen jälkeen jo valmiiksi.
Oi miten mahtavia juttuja oletkaan saanut aikaiseksi! Tykkään noista huiveista ja mörkölapasista erityisesti. Ai mekon kaava löytyy myös aikuisille? Täytyypä käydä kurkkaamassa, kaunis.
VastaaPoistaIhanaa alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi!
Kiitos!
PoistaJuu, tuolta Pikku Piltin sivuilta löytyy kaava myös aikuisten koossa :)
Ai sinäki alkanut selättämään kirjoneuletta. =) Eihän kohta tarvii mun yrittääkään. ;D
VastaaPoistaTuo oranssi revontuli on todella upea! Ja suloinen Hinni-tonttu juhlissa ollut.
Oikeen ihanaa tätä vuotta teille!
Ainakin yritän :D, mutta sitä haastetta en ota vastaan, minkä sinulle heitin ;)
PoistaEn ole ennen nähnyt tennarisukkia, joissa on pohjat ja kaikki! Mahtavan näköiset! Ja mörkölapaset on myös aivan ihanat :)
VastaaPoistaKiitos! Tennarisukissa ei ole ylimääräistä pohjaa, vaan on ihan normisukka, mutta tuo valkoinen kaistale kiertää ympäri kuin tennareissa.
PoistaOletpa sinä ollut ahkera! Erityisen kaunis huivi
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOikein hyvää tätä vuotta sinulle!
VastaaPoistaIhania juttuja olet taas tehnyt! Minäkin vuosikymmenien tauon jälkeen sain ekat kirjoneulekintaat valmiiksi ennen joulua. Nuo tennarisukat kyllä jäävät minulta tekemättä.
Kiitos samoin!
PoistaNoin minäkin ajattelin tennarisukista ;)
Kiitos samoin sinulle! Oletpa ollut ahkera ja tehnyt paljon ihania käsitöitä. Revontuli- huivit ovat todella upeat.
VastaaPoistaKiitos! <3
Poista