perjantai 13. maaliskuuta 2015

12.3.2015 - Esikoinen 11 vuotta

Eilen meidän esikoinen täytti jo 11 vuotta. Niin kauan on jo aikaa esikoisen syntymästä.

Halusin neidin yllättää sillä aikaa, kun oli koulussa, että edes jotain herkkuja olisi tarjolla :). Kaverisynttärit tulee olemaan vasta ensi viikon sunnuntaina ja sukulaisille vietetään siitä pari viikkoa myöhempään (kiitos formuloiden ;)). 
--------------------


Päärynä-kinuski -capcaket


Valmistusaineet


Taikina:

2 munaa
1.5 dl sokeria
1 prk (200 g) Valio maustettua rahkaa päärynä-kinuski
1 dl juoksevaa rasvaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:

1 prk (200 g) Valio maustettua rahkaa päärynä-kinuski
2 rkl tomusokeria

Ohje:

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää rahka, Oivariini ja jauho-leivinjauheseos. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.

Jaa se muffinipellin syvennyksiin tai paperisiin pieniin amerikan muffinivuokiin.

Paista 175 asteessa uunin keskiosassa 25 minuuttia.

Sekoita kuorrutusaineet. Levitä seos muffineille. Koristele halutessasi nonparelleilla.

VINKKI!
- Jos haluat pursotettavan kuorrutuksen, tee näin:

Sekoita 1 purkilliseen (200 g) Valio maustettua rahkaa päärynä-kinuski 0.5 dl tomusokeria (siivilöi tarvittaessa) ja 50 g sulatettua voita. Laita seos pursotinpussiin. Anna jähmettyä hetkisen jääkaapissa. Pursota kuorrute leivonnaisten pinnalle. Koristele halutessasi vielä nonparelleilla.

-------------------
Tämän reseptin sain SLY-pariltani. Hieman pelkäsin ruveta muffinsseja tekemään, koska aikaisemmin ovat muffinssit vain lässähtäneet. Enkö ole paistanut tarpeeksi pitkään vai mitä. Minä hieman epäilen tuota meidän uunin toimintaa, koska kyllä mä näitä pidin yli 25 minuuttia. Isännöitsijälle asiasta maininnut, että ei ehkä toimi niin kuin pitäisi, mutta ei uskota.

Mutta nämähän onnistuivat erittäin hyvin! Eivät lässähtäneet vaan pysyivät ihanan kohonneina ja makukin oli hyvää. Ainoa miinus ehkä tuo kuorrute. En tykännyt (lapset kyllä tykkäsivät). Miksen itse tykännyt, niin tuo voi on syypää. Jatkossa käytän ehkä vaahtokarkkikuorrutetta. 
En kyllä maistanut, mutta tuo, että laitettiin voita :D, niin teki sen, etten tykkää.

Muffinssit koristelivat Milka & Hinni. Näitä tuli vain seitsemän kappaletta! Kuinkahan iso annos pitäisi tehdä, jos kaverisynttäreille tekee.

------------------
Vuoden alusta olen yrittänyt tsempata itseäni ja katsoa, mitä suuhuni laitan ja hieman lisätä liikuntaa. Tiistaina alkoi Tikiksen vatsalihashaaste. Siihen osallistun ja toivon jaksavani edes puoleen väliin. Tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin tulee uudet videot. Kyllä tuntee tehneensä, koska sen verran rapakuntoinen olen. Yritän myös Mun Treenari -sovelluksella Bikini Bootcamp -haasteen suorittamista mahdollisimman pitkälle. Eilinen supertreeni.. Huh huh. Tuntuu edelleen käsissä.
Oli hyvä ruveta laittamaan iltapalaksi näitä herkkuja tarjolle, kun ei meinannut kädet nousta.
--------------------

Mitä muuta oli myös tarjolla. Prinsessakeksejä.. ja...


Ossi Oravan -suklaakakkua kera vaniljajäätelön.
Ohjeen kirjoitan myöhemmin, kun ei ole esikoisen kortti tässä vieressä. Tämän ohjeen sai kummitädiltään ja -sedältään Helsingistä, niin pitihän sitä kokeilla. Neidit ainakin yhteen ääneen kehuivat, että on hyvää!

10 kommenttia:

  1. Meidän kuopus on samanikäinen teidän esikoisen kanssa:) Niin ne lapset kasvaa, me ei vanhetuta yhtään:D

    VastaaPoista
  2. Onnea 11-vuotiaalle neitokaiselle! Ihanan herkullisia muffineita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Ja mitä parinikin kirjoitti, että rahkaa vaihtelemalla, saa eri makuisia muffinsseja. Jatkossa tulen käyttämään tätä pohjaohjetta.

      Poista
  3. Voi ei sun kanssas ja sun herkkujen. Hyvä, että lopussa on palautus maanpinnalle, kun kerrot liikuntahaasteistasi ja muistutat muakin, että pitää muistaa katsoa, mitä suuhuni laitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mie taidan aika tarkkaan katsoa, kun mies siitä hieman jo huomauttelee ;). En mie eilenkään syönyt kuin mitä maistoin Leevin lautaselta vähän :).
      Tänäänkin itsellä iltapalaksi dippi+porkkana-, kurkku- ja paprikasiivuja.

      Poista
  4. Näyttää herkullisilta :P Onnea esikoiselle!!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut näin jälkikäteen esikoiselle! Herkuttelun te osaatte:) Nam!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.