lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tarvikkeet simpukkahuiviin ja muuta ihanaa

Torstaina 25.6.2015 sain pakettikortin ja laitoin isännälle samantien koodin, että voisi samalla hakea, kun on kaupungilla. Valitettavasti postissa oli ollut sellaiset jonot, ettei viitsinyt jäädä jonottamaan (mitenkähän olisi käynyt toisinpäin, jos olisin ollut hakemassa miehen pakettia ja olisin tullut kotiin saman selityksen kanssa?)

Perjantain kauppareissun yhteydessä isäntä sitten kävi postissa. 
Susanna maalta lähetti minulle ihanan kiitoksen kevään sny -kierroksesta.

Paketti sisälsi jokaiselle jotain.

Pieneen pakettiin saatu mahtumaan, paljon.

Kaunis rintaneula. Tiedänkin jo mihin laitan. Uuteen pussukkaan, kun joskus saan ommeltua tai, jos pääsen opiskelemaan, niin reppuun.

Jokaiselle pienet twix-patukat. Leevillekin annoin puolet.

Kolme kerää vihreää puro batikia simpukkahuivia varten. Virkkuukoukku myös.

Käsirasvat tulivat kuin tilauksesta. Käsirasvapurkit jo aika tyhjänä.

Iso kiitos Susannalle paketista! Vihreä ei ehkä minun väri niinkään ole, mutta tyttäret ovat toivoneet huivia. Simpukkahuivin olen miettinyt, kun se sen verran helpolta on kuulostanut. Kunhan Haruni-huivin saan pääteltyä ja pingoteltua eka. Kirjeessäsi, kun mainitsit, että on oiva tehdä esim. kun katsoo televisiota. Se on hyvä! Pitää käydä ostamassa yksi kerä lisää, niin saa molemmat tyttäret sitten huivin, niin ei tarvitse tapella. Ellei sitten tee 150 g:sta huivia.

Pitääkin tästä ruveta kohta lähteä hakemaan isommat tytöt Iisaaren leiriltä. Nyt oli kahden yön leiri ja hyvin on mennyt. Ovat heittäneet myös talviturkin. Hrrr... en minä vaan..

Käytiin eilen mökillä. Grillailtiin ja mie leikkasin nurmikon.. Eihän siinä mennytkään kuin vajaa 2 tuntia. Loppu puolella alkoi jo olemaan aika kuuma.. Tästä kuvasta näkee, miten meidän pieni poikamme on kasvanut. Tullut jo niin iso poika <3. Milka kaivaa pientä koloa :D. 



4 kommenttia:

  1. Olipa kiva ylläri! Kiitos omasta puolestanikin ihanasta SNY-kierroksesta<3

    VastaaPoista
  2. Kiva, että onnistuin ilahduttamaan sinua ja perhettäsi, kun Leevikin pääsi maistamaan suklaapatukkaa. Vihreää Puro Batikia lähetin riskillä. Jos ei pidä vihreästä, niin tuossa langassa on vain vihreän eri sävyjä. Kyseistä väriä ei ole enää myynnissä. Joten hyvä idea tehdä kaksi pienempää huivia, varsinkin jos teet huivit lapsille. Virkkaukseniloa!

    VastaaPoista
  3. Niin ihana yllätys! Kiitokset minunkin puolesta emoilusta, oli kiva kevät:)

    VastaaPoista
  4. Ihana pikku mies! Muistelen kiire aikaa hyvällä ( ennättävät niin moneen ennen äitiä) Susanna kaikkien meidän puolesta on osannut ilmaista kiitosta siitä, minkä työn olet emoillessa tehnyt Snyn eteen tehnyt, kiitos myös omasta puolestani. Voisit aavistuksen avata aarteitesi ( niitähän lapsen ovat) mielenkiinnon kohteita Blogissa( tai muutoin), sillä Emoilu meille on vienyt sinua meille;) ihana lukea, että myös muilla sisaruskateutta, tuiki tärkeää äideille välillä vain niin ketun rasittavaa;) . Anne( npuuhat)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.