keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Millionaire's Shortbread

Millionaire's Shortbread



Ohje: täältä.


AINEKSET
Pohja
120 g voita
170 g vehnäjauhoja
60 g fariinisokeria

Karamellitäyte
120 g voita
1 tlk (à 397 g) makeutettua kondensoitua maitoa
2 rkl tummaa siirappia (vaaleakin käy)
60 g fariinisokeria

Kuorrutus
200 g maitosuklaata
pienenpieni nokare voita

Kastele ja rypistä leivinpaperi ja vuoraa sillä noin 20 x 20 cm:n kokoinen vuoka (kostea paperi asettuu helpommin vuokaan).
Paloittele huoneenlämpöinen voi kulhoon ja sekoita jauhojen sekä fariinisokerin kanssa käsin tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina vuokaan ja pistele haarukalla. Laita pohja jääkaappiin siksi aikaa kun kuumennat uunin 175 asteeseen ja paista pohjaa sitten noin 20 minuuttia.
Jäähdytä pohjaa hieman ja tee karamellitäyte; mittaa ainekset kattilaan ja keitä koko ajan hämmennellen noin 8-10 minuuttia, kunnes seos sakenee ja alkaa irrota kattilan reunoilta. Kaada karamelli pohjan päälle ja anna jähmettyä kylmässä noin puoli tuntia-tunti (itse vein vuoan parvekkeelle pariin pakkasasteeseen).
Viimeistele suklaakuorrutuksella, eli sulata suklaa vesihauteessa (tai mikrossa sykäyksittäin) ja sekoita joukkoon nokare voita. Levitä kuorrutus karamellin päälle ja anna olla kylmässä, kunnes suklaa jähmettyy. Leikkaa paloiksi ja nauti! Säilytä herkkupalat jääkaapissa. Tai pakasta ne ehkäistäksesi liian nopeaa katoamista parempiin suihin. ;)

Tänään pikkuveljeni täyttää/täytti 17-vuotta ja jotainhan pitää synttärilahjaksi antaa. Pikkuveljeni tulikin meille sopivasti koulun jälkeen, yllättäen. Itsekin tulin juuri kaupungilta kotiin kolmen nuorimman kanssa, kun rakkaan piti mennä selvittämään korjausarvio autolle, kun nainen ajoi kaupan pihasta eteen. Ei väistänyt meitä oikealta tulevia ollenkaan. Mekin huomattiin siinä vaiheessa, että ei voi enää tehdä mitään. Vauhtia ei ollut paljoa ja jäljet eivät pahoja, mutta loppujen lopuksi yllättävän kalliit vauriot. 
Näistä leivoksista ei nyt niin kauniita tainnut tulla, mutta ovat erittäin herkullisia! Pikkuveljen palaute illalla: "Saa tehdä lisää. Ovat erittäin hyviä, kiitos!"
-------------------
Tänään sain postista K-kaupan lahjakortin anopilta ja hänen mieheltään. Hetihän sitä piti lähteä tuossa naapurikaupassa käymään. Vielä illalla.. Tässä pitää vain tehdä sellaisia leivontajuttuja, mihin ei sähkövatkainta tarvita, kun vielä en sitä saanut hankittua. Kiitos itselleni, kun ostin juoksulenkkarit ja Icepeak:in ulkoilupuvun. Lohduttaudun sillä, etten ole moneen vuoteen ostanut uutta ulkoilupukua. Nyt mahtui koko 36 päälle, niin piti ostaa.

10 kommenttia:

  1. Ja taisi tarttua mukaan muutakin...

    Ompa herkun näköistä, nam. Taitaisi olla purkki kondensoituakin kaapissa, pitäisiköhän kokeilla...

    Autojen vahingot tulevat aina kalliiksi ja vaikka toisen vakuutus maksaisikin, tulee aina sitä harmia, kun pitää auto viedä laitettavaksi. Kurja juttu. Onneksi kuitenkaan ei tullut henkilövahinkoja.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tekemään. Itsekin ostin ainekset tuplana, nin voin kotiinkin tehdä :). Nopea herkku tehdä, vaikka lahjaksi :).

      On joo harmia, varsinkin, kun mies on melkein kaikki kuluvat osat tässä vaihtanut, niin nyt ei tee mieli viimeisiä osia vaihdella :D. Kyllä hän ne vaihtaa, mutta ei niin innokkaasti. Onneksi osaa itse laittaa ja vaihtaa.
      Leevi vaan ei tykännyt eilisestä, kun muutenkin kiukkusi nälkäänsä, niin oli pitäminen rauhallisena, että päästiin kotiin syömään.

      Kiitos samoin!

      Poista
  2. Apua! Noi olis varmaan niin mun makuuni. Pystytkö sä kieltäytymään kaikista herkuistasi? Mä en pystyis. 36 kokoinen ulkoilupuku ja viiden lapsen äiti oot. Uskomatonta! Vaikka saisin itseni muuten kutistettua noin pieneksi, ei tää maha enää koskaan kutistu noin pieneksi. Täällä ruudun takana kadehdin sun itsekuria ja juon vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat minunkin makuun, minkä pienen palasen maistoin, kun tasasin reunoja. No en pysty kieltäytymään =/. Tässä on mennyt muutama viikko ihan penkin alle, mutta nyt on taas ryhdistäydytty.
      Kyllä sitä mahaa minultakin löytyy, kun on jumppaamiset jäänyt, kun ei ole aikaa.

      Poista
  3. Näyttääpä todella herkulle. Pakko testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vie makean nälän mennessään! Ovat kyllä todella herkullisia! :P

      Poista
  4. Piti vielä kysymäni, että mitäs meinaat langoista tehdä.

    VastaaPoista
  5. Siis kamala! Meinaan tota autojuttua. Onneks kaikki selvisitte hengissä siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sillä vauhdilla onneksi ihmisille käy mitenkään ellei alle jää. Peltivaurioilla selvittiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.