Sunnuntaina 5.4.2015 vietettiin meillä sukulaisille synttäreitä :). Meillä tykätään juhlia pitkän version kautta :D. Nyt on kyllä naatti olo. En ole tänään jaksanut tehdä yhtään mitään. Syönyt vain herkkuja.
Eilen tiskiurakan jälkeen kävin vielä puolen tunnin kävely/hölkkälenkin. En tiedä millä ihmeen voimalla, mutta kävin kuitenkin. Anoppi jäi meille yökylään, niin hyvä oli lähteä käymään lenkillä ihan yksinään. Jaksoin osan matkasta jopa hölkätä. Pitäisi vain löytää sponsori uusille juoksulenkkareille.
Synttäreille, kun rupesin leipomaan, niin oma sähkövatkain sanoi työsopimuksensa irti. Onneksi ystävältä naapurista jouti sähkövatkain lainaan perjantaista sunnuntaihin. Nyt pitäisi uusi sähkövatkainkin hommata. Jos haetaan testaajia monitoimikoneeseen tai sähkövatkaimelle, niin minä olisin halukas testaamaan :D.
Miettinyt tätä sähkövatkainta:
--------------------------
Tarjolla oli mm. Kinuskikissan keikautettu cheese cake, karjalanpiirakoita (kaupasta) kera munavoin (isännän tekemä).
- Kaverilta piti ostaa silikoninen vuoka, että sain tehtyä. On tämä ohje tehty myös ihan tavalliseen kakkuvuokaan. Pitää voidella hyvin. Olla kylmässä. Ja ennen kumoamista antaa hetken aikaa huoneen lämmössä.
- Mielenkiintoinen oli tehdä, koska keksiseosta painellessani tuli mieleeni, että miltähän maistuu, miten onnistuu. Onko keksiseosta jollain kohtaa kuinka paljon enemmän kuin toisessa kohtaa.
- Tältä kakku näyttää sisältä.
- Herkullisia, hyviä
- Sly ystävänpäivän valkosuklaasydämillä. Muistin koristella!
- Pääsiäisen pupupullia
- Ei ne kyllä pupuilta taida kuitenkaan näyttää :D
- 5 munan sokerikakkupohja (voi-sokerikakkupohja epäonnistui, mutta sitä kokeilen jokin toinen kerta uudelleen).
- Täyte: sitruunakiisseli ja vaniljarahkakerma
- Pursotukset: suklaakerma
- Kriittinen olin tämänkin suhteen, että miten onnistuu, mutta erittäin maukas ja herkullinen täytekakku. Sitruunakiisseli onnistui täydellisesti ja veikeän makuinen täyte.
- Sisältä
- Suklaakakkupohja (hih, toinen versio pääsi pöytään. Ensimmäinen syötiin brownie-paloina :D. Kohosi hieman keskeltä.) Toinenkin kohosi keskeltä, mutta ei niin paljoa kuin ensimmäinen, mutta kakun leikkasin kolmeen osaan ja veitsi lipesi.. Tein ihanat vekit vasemman käden peukaloon ja etusormeen..
- Täytteenä sama mikä on alkuperäisessäkin ohjeessa.
- Koristeena persikoita.
- Pursotukset: vispikermalla
- Eikö olekin kaunis! En olisi halunnut, että kakkua leikataan :).
Keskellä karkkiyllätys: amerikan pastilleja.
Vieraat leikkasivat niin kauniisti, ettei meinannut karkkipiilo paljastua, vaan piti isälleni sanoa, että leikkaa oikein kunnolla, niin johan alkoi karkit valumaan.
Herkullinen täytekakku.
----------------
Synttäreistä ei olisi tullut mitään, jos siskoni ei olisi ollut minua auttamassa perjantaista lauantaihin. Hän hoiteli lapsia ja mie leivoskelin ja tiskailin. Lauantai-iltana siskoni tuli pitämään minulle seuraa, kun aloin kakkuja täyttämään. Hän totesi jossain vaiheessa, että turhaan minä olen niin negatiivinen. Olen liian kriittinen, että hän ei saisi lähellekään saman näköisiä tulemaan.
----------
Serkkuni perheineen toi minulle kauniin tulilatvan. Kuinkahan kauan se pysyy hengissä minulla?
-----------------------
Ensimmäistä kertaa vieraiden ei tarvinnut lähteä meiltä tyhjin käsin.
Ensimmäistä kertaa vieraiden ei tarvinnut lähteä meiltä tyhjin käsin.
Saivat mukaansa pienet pääsiäisyllätyspussit.
Ohje pussukoihin löytyy: täältä. Sieltä löytyy paljon muitakin ihanaa! Pussukoita tuli ommeltua 20 kpl. Jäihän niitä ylikin :).
Ihania leipomuksia TAAS!!! =) kamalasti oot kaikkea jaksanut tehdä... miekii olen yrittänyt tuota kävelyä lisätä, juokseminen ei vielä hetkeen onnistu =D onneksi lupasi taas aurinkoisia päiviä nii kivempi lähteä ulkoilemaan =)
VastaaPoistaMukavaa alkanutta viikkoa!
Kiitos! <3
PoistaItse yritän lenkkeilyä edes jonkin verran lisätä :D. Joskus on buumi päällä ja sitten taas laimenee. Täällä sunnuntaina paistoi aurinko aivan ihanasti, mutta nytten pari päivää ollut: Missä aurinko luuraa? Tälläkin hetkellä on ihan harmaata.
Jotenkin outoa lähteä äsken viemään pikkuisia päiväkotiin, kun sääriluuhun koski jokaisella askeleella.
Ihanat herkut ollu teidän synttäreillä. Yllätyksellinen täytekakku ja huikean hieno ruohokorikakku.
VastaaPoistaKiva, että pupupussiohjeestani oli sinulle hyötyä ja iloa!
Kiitos <3
PoistaPupuohjeesta oli hyötyä ja iloa, paljon. Kun olisi ollut aikaa napit ommella, mutta aika alkoi käydä vähiin :).
Oi kun on kauniita ja herkullisia tarjottavia ollut!
VastaaPoistaSain toissa vuonna synttärilahjaksi tulilatvan mummoltani. Laitoin sen kesällä ulos etukuistille, ei paista aurinko suoraan, iltasäteet saattavat hieman osua. Kukka kukki niin komiasti koko kesän! <3 Syksyllä nostin sisälle, päivällä kun oli lämmintä oli ulkona. Mutta sitten se ei varmaan enää tykännytkään sisäilmasta, kun kuoli :(
Monesti itsestäkin tuntuu ettei jaksa lenkille lähteä ei sitten millään mutta kun pakottaa itsensä, jotenkin virtaa sitten tulee hieman enemmän ja sitten on tyytyväinen itseensä :)
Tuon muuten luin, että tykkää auringon valosta.. Pitänee kesällä siirtää parvekkeelle, jos elää sinne asti. Miehen mummo on saanut kukkimaan jopa kukkimisen jälkeenkin!
PoistaPinjata-kakustahan se idea lähti ,) Minäkin muuten sain sen kukkimaan uudestaan, juurikin tuolla menetelmällä :D
PoistaOnpas mukava kuulla, että menetelmä tepsii. Jospa siis minullakin :)
PoistaOlen sanaton! Ei ihme, että sulla on naatti olo.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaKieltämättä jotenkin naatti olo on edelleen ja kaikenlaista tullut tehtyä.
Mahtavia herkkuja olet loihtinut. Ei ihme, että sähkövatkain hajosi, ei ollut yhtä vahvaa tekoa kuin Sinä! Somia pupupusseja, ihana idea lahjapussiksi. Tulilatva on helppo kukka, anna vettä ja ole kärsivällinen. Ensimmäisten kukkien kuihduttua se pienen odottelun jälkeen kukkii uudestaan. Voit olla ylpeä itsestäsi, niin taitava leipuri olet ja niin kauniita leivonnaisia!
VastaaPoistaKiitos Sinullekin <3. Kiitos hoitovinkeistä.
PoistaTiensä päähän tuli, mutta on sillä kyllä vatkattukin ja onneksi löysin jo seuraavan vatkaimen, minkä tulen hankkimaan heti, kun pystyn:
http://www.prisma.fi/fi/prisma/kenwood-hm790rd-kmix-sahkovatkain-punainen
En vain tiedä vielä, että minkä värisenä. Ostan itselleni synttärilahjaksi sitten :D
Oi taivas... Kiitos vaan tiiän mitä teen itelle äitienpäivänä, eli tuon keikatun juustokakun...
VastaaPoistaSuosittelen!
PoistaHuh! Uskomattomat tarjoomukset. Olet sekä taitava että ahkera. Kumarran kunnioituksesta.
VastaaPoistaKiitos ihanainen <3
PoistaTestaan tässä kommentointia liittyen asiaan, josta lähetin sinulle eilen sähköpostia.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle!
t. Susanna maalta
<3
Poista♥onpa ihanat kakut sun muut! Hauskat pussitkin!
VastaaPoistaKiitos! <3
Poista