keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Ristiäiset 19.2.2017

Meidän perheen nuorimmaisen ristiäisiä vietettiin sunnuntaina 19.2.2017.
Nimen valitseminen olikin yllättävän vaikeaa. Mies kutsui poikaa syntymän jälkeen Koda-Petteriksi, mutta minä en nimelle lämmennyt. 18.2.2017 olin jo, että jos ei muuta keksitä, niin olkoot :D.  Isäntä, että yhteisymmärrys se olla pitää. Hän ei sitä hyväksy, koska minä en sitä nimeä oikeasti halua.
Kyllähän sitä eri nimiä pyöriteltiin, mutta mikä on sitten se lopullinen yhdistelmä.

Tässä kävi vielä niin, että olimme varanneet papin lauantaille, mutta rantasauna, missä juhlittiin olikin varattu.. Sitten äkkiä soittamaan, että saammehan sunnuntaille saman papin. Papille kävi ja paikan saimme varattua sunnuntaille. 

Torstaina 16.2.2017 sain soiton papilta, että hän joutuu perumaan kotikäynnin sekä hän ei voi kastaa nuorimmaista. Oli sairastunut, valitettavasti. Hän oli soittanut tilalle ex-kirkkoherran, mutta minä halusin naispapin.
Se onneksi onnistui ja naispappi oli saannut asiat järjestettyä niin, että meidän ei tarvinnut muuttaa ristiäisten ajankohtaa tuntia myöhemmäksi.

Poikamme kastettiin Aapo Elmeri.
Toimitus oli kaunis ja ihana. Kummin tehtävissä toimivat pikkuveljeni, yksi pikkusiskoistani, miehen veljen vaimo, ystäväni ja miehen serkku.

Aapo + Äiti.
Äiti on kyllä niin väsyneen näköinen, että hiukset vain sutaistiin jotenkin, hyvä, että ennätin vaatteet pukea päälle.. Piti toivoa, että ne mahtuvat päälle. Hiukanko meillä meni tiukille ;). Pappikin ennätti paikalle ennen meitä :D.

Kauniit kukkaset.
Kukkakauppa Freesiasta tilasin ja annoin vapaat kädet. Sanoin vain suosikkikukkani. Ja lopputulos todella kaunis ja upeat.
Lapsetkin saimme samaan kuvaan.
Vasemmalta oikealle: Hinni, Milka, Emma, Suvi-Tuuli, Aapo ja edessä Leevi.
Herkkupöytä

Syntisen hyvä suklaakakku

Sokerikakkupohja. Välissä hopeatoffee-täyte ja vadelmatäyte toisessa välissä. 

Toisen kerran tein vaahtokarkkeja (kananmunattomia).

Voileipäkakku

Voileipäkakun koristelin paikan päällä ja samalla, kun koristelin, niin juttelin papin kanssa. 

Sunnuntaina, aamuyön pikku tunneilla valmistui kaksi vauva-aiheista kakun koristetta. Redrose avitti, että mitä kannattaa yrittää. Minun juttu ei ole koristeet tms.
Tarjolla oli myös juustosarvia, pätkis-kuppikakkuja, marianne-kuivakakku, sipsejä sekä itse tehtyjä keksejä. Keksit jalka- ja tuttipullomuoteilla. Ja onnistuivat loistavasti!


Ristiäiset menivät nopeasti ohitse ja oikeastaan itsellä sumussa, kun tuli tosiaan hieman kiire, ja niin paljon tuli viikolla ja edellisellä viikolla tehtyä. 


Ihana, kun pappikin tunnisti minut. Kysyi, että olemmekohan me tavanneet aikaisemmin. Olemmehan me. Ollaan vuosia sitten suunniteltu naisten päiviä yhdessä, ja olenhan mie joskus myös srk:n kerhoja ohjannut, ollut leireillä sekä leiriläisenä että isosena, myös rippikouluisosena toiminut, nuorisotyön johtokunnassa ja kirkkovaltuustossakin. 


17 kommenttia:

  1. Aivan upeat tarjoilut. Kuinka oletkaan ehtinyt ja tehnyt taitavasti. Ihanat lapset ja äiti myös 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      (kieltämättä jälkeenpäin mietittynä, niin miten ihmeessä ennätin sain kaiken tehtyä.. Kuitenkin, kun kalenterissa on ollut pieniä menoja aina silloin tällöin, jopa päivittäin ja vanhempainyhdistyksen kokouksiakin ollut useammin kuin koskaan aikaisemmin). Mutta hyvin selvisin :)

      Poista
  2. Onnea koko perheelle! Hienot juhlat olit järjestänyt.

    VastaaPoista
  3. Mihin kaikkeen Äitienergialla ehtiikään? No huolehtimaan mahtavat tarjoilut ja koko perheen juhlakuntoon. Olet sinä taitava ja miten kaunista kaikki onkaan. Oletko ajatellut leipomoalaa? Suloinen kuva lapsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitienergialla ehtii kaikkialle, kunhan muistaa itsekin levähtää välillä.
      Kiitos kauniista sanoista <3

      Kyllähän tuo leipuri-kondiittori -linja on käynyt mielessä, mutta en halua ammatiksi. Siellä voisin käydä niksit opettelemassa, kaiken tiedon ja taidon. Mutta olen saanut paikan sairaanhoitaja-linjalle ja nyt pitäisi päättää, että aloitanko syksyllä vai vasta tammikuussa 2018.

      Poista
  4. Ihanat juhlat, kaunis äiti ja kauniit lapset. Vain Isännän edustuskuva puuttuu. Hän ei ehkä halua julkisuutta. Kiva nimi tuli pojalle. Aapo sopisi minunkin nimipolitiikkaani. Muistahan lisätä Aapo tuonne blogiisi ylös "Tietoja minusta"- kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Isäntä ei halua, että kuva tulee :D.
      Mie tykkään nimestä. Leevillä meinaa mennä Kaapoksi :).

      Kiitos muistutuksesta :). Pitihän tuolla muokata vähän muutakin :).

      Poista
  5. Onpa ollut ihanat juhlat suloisella Aapo Elmerillä.
    Onnittelut koko perheelle

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea tulevalle elämälle kauniin nimen kanssa. Hienot juhlat olet järjestänyt.

    VastaaPoista
  7. Ihanat juhlat ja herkut =) Ihanaa että pystyin auttamaan koristeiden kanssa vaikka vain wattsupin tekstin avulla :D <3

    Ihana Nimi Aapolla!

    VastaaPoista
  8. Onnea vain vielä kerran ja aivan ihanan näköiset juhlatarjoilut! Kaunis on lapsikatraasi:)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut Aapo Elmerille kauniista nimestä ja myös muulle perheelle <3 Minä juuri tänään varasin meille ajan :D Monenlaista "mutkaa" teillä oli ennen ristiäisiä, saas nähdä miten meillä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.