perjantai 23. lokakuuta 2015

Omenaiset ruusut :)

Maailma täynnä erilaisia reseptejä. Välillä tietenkin jonkinlainen buumi niin käsitöissä - leivonnassa - sisustuksessa - askartelussa jne.
Itse jo jonkin aikaa seurannut, kun useampi on tehnyt omenaruusuja. Olen hieman odotellut itselleni sellaista inspiraatiota, että jos nyt itse kokeilisin tehdä.

Pakkaseen ostin valmiiksi jo aikoja sitten lehtitaikinalevyjä. Omenoita ostanut sitä mukaa lisää, kun lapset ovat niitä syöneet.

Tänään sitten, kun lapset olivat koulusta tulleet, että jos mie pikaisesti rupeaisin omenaruusuja tekemään. Eipä niiden tekeminen nyt niin nopeaa ollutkaan :D. Niihin meni hieman aikaa.. Ehkä vähän enemmänkin, mutta oli vaivan arvoista.

Mie sain Redroselta vinkkejä, että kannattaa paistaa pidempään kuin hän jne.
---------------------

Ruusut menossa uuniin

Resepti: täältä.


Omenaruusut tulleet uunista.



Näillä me tänään herkuttelimme iltapalalla. Jäi vielä huomisellekin. Hyviä, vaikka itse sanonkin!
Omenaruusut, mistä unohtui kaneli (hups!), niin eivät ehkä niin hyviä kuin, missä oli kanelia. Ja minä sivelin omenamarmeladia erittäin ohkaisen kerroksen. Olisi saanut olla enemmän.



4 kommenttia:

  1. Kauniita ruusuja ja varmasti myös hyviä.... Pitääpä pistää korvan taa ohje. :)

    VastaaPoista
  2. Nämä omenaruusut taitavatkin olla todellinen hitti, kun moni on niitä onnistunut kokeilemaan. Upeilta näyttää ja maku on varmasti kohdillaan. Nam.

    VastaaPoista
  3. Tosi upean näköisiä ja näyttävät herkulliselta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.