perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukka 2015

Osallistuin ensimmäistä kertaa joulukalenterisukkaan. 
Facebook:in Voihan Villasukka -ryhmässä.
Voit käydä hieman lukemassa myös: täältä. Ohjeethan on siis laatinut Niina Laitinen - Nipi - Taimitarha.

Itselle oli yllätys, että minä sain sukat valmiiksi ajoissa. 24.12.2015 höyrytin sukat. Jos en olisi sukkia saanut tehtyä sitä mukaa, niin olisi kyllä jäänyt tekemättä. En joka päivä ennättänyt tekemään, mutta onneksi ei ollut kuin muutamia rivejä tehtävänä päivittäin.

Uutena oli myös vahvennettu joustinkantapää. Tykkään. Kärkikavennuksena leveä nauhakavennus.

Varren tein kuin Riitu blogissaan on ohjeistanut. Kiristämätöntä kirjoneuletta
En mie tiedä oliko asiasta apua, koska edelleenkin on parempi, että jätän kirjoneuleet heille, jotka sen paremmin taitaa. Videoita, ohjeita nimittäin selaillut paljonkin, mutta ei istu niin ei istu. Harjoittelun puutettahan se vain on. Enemmän pitäisi tutkia, miten langat on käsissä. 

Nämäkin sukat on paremman näköisiä, kun ovat vaikka sohvan kaiteella jne.

1. luukku

2. luukku

3. luukku

4. luukku

5. luukku

6. luukku 
7. luukku

8. luukku

9. luukku

10. luukku

11. luukku

12. luukku

13. luukku

14. luukku

15. luukku

16.-18. luukut
24.12.2015 - Valmiit sukat

Valmiit sukat jalassa.

5 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! Mahtokohan sulle lipsahtaa vuosiluku virhe höyrytyksen päivämäärään? Mä jätin väliin tänä vuonna, kun en ehtiny muutenkaan kaikkia saaha valmiiksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Hih, taisi ehkä olla :D sitä, kun yrittää kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä ja vielä oikolukeakin tekstin, niin näkyy aina jokin virhe mukaan mahtuvan :D.

      Poista
  2. Kauniit on sukat =) ja jälki näyttää ihan hyvältä vaikka toisin sanoit =) itse käytin muuten tuota sivua apuna ja minusta auttoi kovin... http://outolintulinnassa.blogspot.fi/2012/11/kirjoneulonnan-lyhyt-oppimaara.html?m=1 älä luovuta vielä kirjoneuleen suhteen, en minäkään =) kyllä me handlataan se harjoittelulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Tuota linkkiä miekii olen usein lueskellut, mutta jotenkin se ei ole minua niin paljoa auttanut :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.