lauantai 31. maaliskuuta 2018

Lumi Karmitsa - Chihuahua -lapaset

Näistä lapasista saan 'syyttää' vain ja ainoastaan paria sny-osallistujaa:
Susanna maalta & Repu. Kun näin Susanna maalta -blogista, että hän on saanut lahjaksi kauniit Chihuahua-sukat, joten oli pakko katsoa löytyisikö kirjastosta kyseinen kirja, mistä ohje löytyy.

Villit vanttuut & Vallattomat villasukat (Lumi Karmitsa) -kirja löytyi ja se oli menoa sen jälkeen.

Ajattelin, että lapaset ehkä valmistuvat nopeammin kuin sukat.. Ja mie, kun en noita kirjoneuleita osaa.. Työnjälki ei ole sellaista, minkälaiset itse haluaisin.

Näissäkin on virheitä, mutta sain valmiiksi ja annoin lahjaksi hoitokoiran emännälle. Koko on reilu naisen, todellakin. Vasemmasta tuli hieman isompi kuin oikeasta lapasesta, minkä tein viimeisenä. 

Uutena, nirkkoreuna ja nytkin loin silmukat neuloen. Ei tarvitse miettiä, kun luo silmukoita, että riittääkö lanka vai ei.

Toiselta puolelta

Toiselta puolelta




Lisäksi sain pääsiäiskortin Susanna maalta.
Viikolla kylvin myös raeruohon. Istutusalustana vaipan sisus.
Sitten piti ostaa itselle lempikukkani, kun en minä kukkia muuten saa. Lempikukkani on orkidea, vaikka viime kesänä ostettua orkideaa en ole saanut kukkimaan uudestaan..



Ja enää yksi yö Antti Tuiskun konserttiin. Aivan mahtavaa. Mie lähden Emman ja Suvi-Tuulin kanssa. Isännälle lipun ostin joululahjaksi, mutta kun toinen ei halua parisuhdeaikaa, niin tämä passaa vallan mainiosti!

8 kommenttia:

  1. Kauniit lapaset ja kaunis kortti.
    Mukavaa konserttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3

      Konsertti oli kyllä aivan huippu. Matka oli kuin perjantai 13. päivä, mutta kaikesta selvisimme ja konsertti oli kyllä huipennus illalle.

      Poista
  2. Ihanat lapaset ja hyvältä näyttää sinun kirjoneulekäsiala.
    Minä menen huhtikuussa kolmen tyttäreni kanssa Erinin keikalle. Olettekohan juuri nyt Tuiskun konsertissa? No mahtavaa konsertti- iltaa teille joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3

      Olimme tuolloin konsertissa. aloitti vasta 20.15. minusta, jos on merkitty klo 20.00 alkaa, niin pitäisi silloin aloittaa XD. Todella näki sen, miten paljon on töitä tehty ja harjoiteltu.

      Poista
  3. Ihana tuo Lumin kirja. Minullakin on. Molemmat.

    VastaaPoista
  4. Minulla on useampi orkidea ja ne kaikki kukkivat kerran vuodessa, riippuen milloin ostettu. Keväällä ostetut kukkivat keväällä ja jouluna ostetut jouluna. Ne kukkivat n. 3-4 kk kerrallaan. Upotan ne kerran viikossa (välillä jää viikko väliinkiin) tiskialtaaseen veteen yöksi tai muutamaksi tunniksi. Muuten en kastele. En ole edes vaihtanut niitä kokkareita (en tiedä miksi niitä kutsutaan), vanhin on ehkä 7 vuotta ollut minulla ja siinäkin näkyy olevan nyt nuppuja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.