Kyllähän aika menee.. Tänä vuonna pahemmin ole mitään tehnyt.. Instan puolelle tulee kuvia lisäiltyä. Tänne tulen myöhemmin lisäämään kuvat sukkafinlandian sukista, mitkä olen valmiiksi saanut.
Etappi 1 ja etappi 2 sukat ovat vasta valmiit.. Tiedä teenkö muita. Niina Laitisen ystävänpäiväsukat edelleen tekeillä.. Nyt on sellaiset sukat, mitkä jostain kumman syystä tökkii.. En vain tiedä miksi. Suurimmaksi osaksi varmaan siksi, kun en osaa kirjoneuleita ja kun lopputuloksen näkee koko ajan, niin tekisi vain mieli antaa olla ja purkaa.. Haluaisin päästä tekemään jo muita töitä..
Koulunkin olen tosiaan aloittanut.. Kaksi lähiopetusviikkoa takana, ihan hyvin on mennyt, mutta kyllä sitä miettii, että mihin olen lähtenyt mukaan.. Onko kuitenkaan minun juttu..
---------------------------
Viikonloppuna kävimme pitkästä, pitkästä aikaa mökillä, kun isäntä kävi viikolla työkoneellaan auraamassa mökkitien.. Ei sinne muuten olisi päässyt 😂. Enkä kolaamaan olisi ruvennut.
Isännän piti aurata katolta tie piipuille ja puhdistaa lumet piippujen päältä, että pystyy mökkiä lämmittämään..
Mie tulin mökille hieman myöhemmin.. ja ensimmäisenä: "sie saat kiivetä katolle, minä en uskalla."
En mie lähtenyt sellaisilla varustuksilla mökille :D.
Tuli siinä sitten jonkin verran myös lumia tiputeltua lumia katolta.. yli 3t riitti minulle.. Vaikka laitoin kumikengät (joo, turvalliset oli, mutta ei onneksi ollut liukasta ja osaan kuitenkin katsoa hieman, miltä näyttää), mitkä oli polviin asti.. Niin mun farkut oli lantioon asti märät!!
Oli sellaista hyötyliikuntaa. Reidet ja pakarat edelleen kipeät XD.
-------------------
Minä sain tässä jo hyvän aikaa sitten lainaan pastakoneen kaverilta.
Sunnuntaina 17.2. päätin sitten kokeilla ensimmäistä kertaa. Reseptejä löytyy kyllä myös niin, ettei konetta tarvita. Pastakoneellekin on monen monta. Mie käytin reseptiä, missä oli vain jauhoja + kananmunia. Lisäsin suolaa sitten keitinveteen. Tässäkin sai käsivoimia käyttää, annoksen tein tuplana..
Sitä kirjoitetaan, että on iso urakka, mutta se kannattaa. Ja niinhän se oli. Oli maukasta, herkullista. Oikeasti hyvää! Isäntäkin kehui. Meidän kuutosluokkalainen teki jauhelihakastikkeen tuore pastan lisäksi.
Tuore pasta.
Ohjeen löydät: täältä.
-----------
Syksyllä ensimmäiset työharjoittelut, jos sinne asti pääsen.
Harjoittelusta tulen luultavasti kirjoittamaan tänne:
------------------------
Tsemppiä opiskeluun! Epäröit, onko sairaanhoitajan työ sinun juttu. Kuinkas nyt niin?
VastaaPoistaehkä jotenkin tullut tässä, että onko kuitenkaan.. kun pitäisi jaksaa lukea niin hirveästi.. opinko tunnistamaan asiakkaan oireita jne..
PoistaMinä kolasin lumet äitini talon katolta, ja nyt löytyi joka puolelta "uusia" lihaksia. Enemmän käsivarsista kuin jaloista. Jossain se pyöräily vaikuttaa näköjään. Tosivotan sinulle intoa ja motivaatiota opintielle.
VastaaPoistaT: Saukkis
Kyllä pyöräily on tehokasta!
PoistaMukavaa pääsiäistä.
All the best with your studies!
VastaaPoista