Oikein iloista 2. pääsiäispäivää kaikille, vaikkakin alkaa olla jo aika lopuillaan :).
Miten pääsiäisen vietto sujui?
Täällä alku vuosi on kulunut oikeastaan sairastellessa ja tuntuu, että ipanat on pari viikkoa terveenä ja taas saapuu seuraava tauti.. Ja, kun on iso perhe, niin sen tietää, että sairastelu kestää.
Tammikuussa perheessämme vieraili enterorokko. Kaikki muut paitsi minä sairastivat sen. Kieltämättä.. En olisi sitä halunnutkaan. Lapsilla onneksi oli lievänä, mutta isäntä, huhhuh..
Helmikuun alussa kylään saapui mahatauti, minkä sairasti jokainen paitsi Leevi. Onneksi sekin lievänä. Itse oksensin nimittäin kerran. Esikoinen ja viidesluokkalainen sairastivat ehkä pisimpään. Esikoisella, kun ei luiden ympärillä ole ylimääräistä, niin vatsatauti vie toisen heikkoon oloon.
Ja viime viikon keskiviikkona Milkalle tuli kuume, oli kolme (3) päivää kuumeessa, seuraavana Leevi. Leevillä kuumetta myös sen kolme (3) päivää, ja kuume kävikin korkeimmillaan 39,9 =/. Toisen voinnista ei kyllä huomannut, että kuumeessa on. Ehkä vähän rauhallisempi oli, mutta jos itsellä olisi tuo lukema kuumemittarissa, niin en varmaan olisi edes tolpillani. Seuraavana esikoinen, viisivuotias ja viides luokkalainen.. Minulla ja miehellä on sitten flunssa. Tää on ihan järkyttävä olotila myös.
Kiirettä, kun on pitänyt, niin eipä ole tänne bloginkaan puolelle tullut kirjoitettua. Facebookiin tulee jaettua, jos jotain on tullut leivottua. Lisäksi olen neulonut/virkannut/askarrellut hys-hys-juttuja, joita en vielä muutamaan kuukauteen voi julkaista. Vauvalahjoja :).
------------
Tänään kävi kylässä anoppi miehensä ja äitinsä kanssa. Pitihän sitä jotain leipoa.
|
Pellillinen tuli ja on hyvää. |
|
Tein viime viikolla pitkästä aikaa sämpylöitä iltapalaksi. |
|
Emman synttärikakusta jäi vielä täytettä, niin tein toisen kakun myös, kun pohjakin sattui pakkasesta löytymään. |
|
Olen tehnyt myös keksejä pääsiäisteemalla. Reseptin löydät: Täältä. |
|
Sydänpullia. |
|
Ystävänpäivälahjaksi tein tiikerikakun. |
|
Laskiaispullia. |
|
Mokkapalakakku. |
|
Muffinsseja. |
|
Tammikuussa vietettiin Leevin 2-vuotis synttäreitä, mutta kiitos enterorokon, niin synttärit jäi tänä vuonna viettämättä. Kakkua ja herkkuja kuitenkin tarjoiltiin kotiporukalle. |
|
Upeat pullakranssitkin tullut tehtyä, heh. Minusta ole pullantekijäksi. |
-------------------------
Ja jotain käsitöitäkin valmistunut.
|
Kaveri sai vauvan pari viikkoa sitten. Pienet sukat odottaa, että pääsen kylässä käymään. |
|
Valmistuneita sukkia. Soulmates ja merenkulkijoita. |
|
Kiitos Osakaiselle langoista. Toinen sukka meinasi jäädä kesken, kun lanka loppui. Mutta onneksi Osakaiselta löytyi toinenkin kerä vielä. |
|
Pienet lahjapaketit. |
|
Syntymäpäivälahjat miehen veljelle ja hänen vaimolleen. Heidän esikoisen laskettuaika on toukokuussa. Neuloin lahjaksi pikkuruiset sukat. ovat avaimenperiä. |
|
Anopin miehelle merenkulkija sukat. Näiden piti valmistua jouluksi, mutta valmistuivat tammikuussa. |
|
Milkalle Soulmates-sukat. Ravelry:sta ohje. Niina Laitisen suunnittelema malli. Helppo oppia ulkoa. |
|
Emmalle soulmates-sukat. Nalle-langasta. |
|
Parempi kuva Merenkulkija sukista. |
Olen myös tilannut itselleni Letille-kirjan. Muutamia lettiohjeita testattu.
|
Päiväkodista kotiin menossa. |
|
Mamman pieni muru. |
|
Milka :D |
|
Kuopuksen päiväkodin mäenlaskutapahtumassa 17.3.2016 |
|
Siskojen kanssa on mukava laskea mäkeä. |
|
Ihan minä itse. |
|
Suvi-Tuuli |
|
Mamman kanssa käymässä kaupassa. |
|
Meidän perheen asukki :D |
|
Hinni ja uudet hiukset. |
|
Leevi mökillä työn touhussa. |
|
Tädin kanssa ulkoilu on rankkaa. |
|
1.3.2016 kontrollitähystys. Syksyllä nielaisi litium-patterin, joten nyt oli kontrollitähysty. Kaikki hyvin. Ruokatorvi parantunut. |
|
Reipas poika oli. 15-16 tuntia syömättä ja juomatta ennen kuin pääsi itse operaatioon. |
|
Äidin kulta. |
|
Mökillä nuotiolla. |
No huh hui! Vilskettä ja vilinää ja kaikenlaista tohinaa. Se on elämää! Ahkerakin olet ollut. Hyvää kevättä ja toivottavasti pöpöt pysyvät loitolla.
VastaaPoistaElämää tosiaan on :D. Eipähän tylsää ole ollut.
PoistaMinä vuosia kehunut, että meidän lapset ovat ihmeen terveinä olleet.. Ja nyt ovat kyllä niiden vuosien edestä sairastelleet.
Hauska postaus ja onpas ollutkin vilinää ja vilskettä. Ihania nuo sinun leipomukset ja suloisia nuo kullanmuruset.
VastaaPoistaKiitos <3. Kyllä, vilinää & vilskettä riittänyt.
PoistaKullanmurut on kyllä niin suloisia ja ihania <3
Sullahan on siellä oikea konditoria. Olen edelleenkin samaa mieltä, kuin ennekin (ja olen sanonut tän sulle aiemminkin), että sulle kyllä sopis joku kondiittorin työ. Perustat vaikka oman yrityksen. Asiakkaita riittäisi takuulla.
VastaaPoistaKiva postaus, kiireistä lapsiperheen arkea:) Maukkaita leivonnaisia, kauniita käsitöitä ja virkeitä kullanmurusia.
VastaaPoistaHurjasti oot saanu kaikenlaista aikaiseksi. Upeita leivonnaisia ja käsitöitä. Ja lettejä! Toivottavasti taudit hellittää pian kyntensä teidän perheestä!
VastaaPoistaKyllä olet ahkerana ollut kaiken sairastamisen keskellä. Ihania leipomuksia, neulomuksia ja lapsimuksia :)
VastaaPoistaYou have been working hard. I am sad for all the sickness you must have faced. I am glad you're getting better.
VastaaPoista