perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 viimeiset valmistuneet työt

Nyt on hiljainen hetki istahtaa koneelle ja lisätä viimeisetkin valmistuneet työt vuodelta 2014 tänne bloginkin puolelle. 

----------------


Milkalle tein tennarisukat. Nämä aloitin viimeisenä työnä sukkasatoon ja en saanut ajoissa valmiiksi. Valkoisesta kaitaleesta tuli hieman lyhyt, joten sukka ns. lyheni :D. Neljällä silmukalla nauhoista liian paksut, joten jos jaksaisi, niin tekisi vain kahdella silmukalla.  Näissä oli kyllä sellainen näpertely, että huh huh. Ei ihan heti tule toisia tehtyä, vaikka tilauksia olisi ;).
Tarkoitus olisi vielä jarrut tehdä pohjiin.

----------------------


Hattu Leeville vai onko kangas liian tyttömäinen? :D Tätä hattua on nyt pitänyt sekä Milka & Hinni. Tuliko iso ;). Milkalle hieman tiukka, mutta neiti on itse halunnut pitää. Vuorena on ihan polar fleece, joten saisi ihan kunnon pakkaset tulla, niin pitäisi tareta ulkona. Pieni nuhanenä ei vain halunnut, että kuvataan. Syöttötuoli ainoa paikka, missä pysyy hetken paikoillaan.

-----------------------
 Pikku Piltti - Lasten ruskamekko
Kaava: täältä (on myös naisten koossa)

 16.12.2014 lähdössä päiväkodin joulujuhlaan. Meidän Hinni erottui joukosta ;).

Pieni tonttutyttömme. Yksi ohjaajista ihasteli Hinnin mekkoa ja kysyi, että mistä olen ostanut :). Tonttulakinkin ompelin.

-----------------------------
 Suvi-Tuulin opettaja sai oranssisävyisen revontulihuivin.
Langan kulutus: noin 116 g

Emman opettaja sai vaaleanpunainen-valkoisen sävyissä olevan revontulihuivin.
Langan kulutus: noin 116 g

------------------------------------


Mörkö-lapaset
Ohje: Täältä
Lanka: Novita Nalle
Kulutus yhteensä: 80 g

Viimeisimpänä ovat valmistuneet lapaset Emmalle. Elämäni ensimmäiset kirjoneulelapaset ja olen näihin yllättävän tyytyväinen, vaikka virheitäkin löytyy. Eniten tyytyväinen olen siihen miten hyvin olen osannut tehdä langanjuoksut. Eivät nimittäin kiristä. Toiset ovat jo puikoilla. Tiedä sitten, milloin valmistuvat.

Leevi ja rahkahuulet

Mukavaa alkanutta uutta vuotta kaikille!


14 kommenttia:

  1. Aivan ihania juttuja olet tehnyt. Erityisesti nuo revontulihuivit on huippuja, kumpa osais itsekkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Revontulihuivi on yksi helpoimmista huiveista :). Ensimmäistä, kun tein aikoinaan, niin usko ja toivo alkoivat jo loppumaan :), mutta muutaman olen saanut sen jälkeen jo valmiiksi.

      Poista
  2. Oi miten mahtavia juttuja oletkaan saanut aikaiseksi! Tykkään noista huiveista ja mörkölapasista erityisesti. Ai mekon kaava löytyy myös aikuisille? Täytyypä käydä kurkkaamassa, kaunis.
    Ihanaa alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Juu, tuolta Pikku Piltin sivuilta löytyy kaava myös aikuisten koossa :)

      Poista
  3. Ai sinäki alkanut selättämään kirjoneuletta. =) Eihän kohta tarvii mun yrittääkään. ;D
    Tuo oranssi revontuli on todella upea! Ja suloinen Hinni-tonttu juhlissa ollut.
    Oikeen ihanaa tätä vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin yritän :D, mutta sitä haastetta en ota vastaan, minkä sinulle heitin ;)

      Poista
  4. En ole ennen nähnyt tennarisukkia, joissa on pohjat ja kaikki! Mahtavan näköiset! Ja mörkölapaset on myös aivan ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tennarisukissa ei ole ylimääräistä pohjaa, vaan on ihan normisukka, mutta tuo valkoinen kaistale kiertää ympäri kuin tennareissa.

      Poista
  5. Oletpa sinä ollut ahkera! Erityisen kaunis huivi

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvää tätä vuotta sinulle!
    Ihania juttuja olet taas tehnyt! Minäkin vuosikymmenien tauon jälkeen sain ekat kirjoneulekintaat valmiiksi ennen joulua. Nuo tennarisukat kyllä jäävät minulta tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Noin minäkin ajattelin tennarisukista ;)

      Poista
  7. Kiitos samoin sinulle! Oletpa ollut ahkera ja tehnyt paljon ihania käsitöitä. Revontuli- huivit ovat todella upeat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.