perjantai 4. heinäkuuta 2014

SLY 27 - Sponsoripaketti

Viikot/päivät menee nopeasti ja tuntuu siltä, kuin mitään en saisi aikaiseksi. Toki jotain pientä esim. pyykin pesua, mutta mitään isompaa en saa aikaiseksi. Jotenkin on väsynyt olotila, mutta sitten, kun aloittaa, niin jotain tulee tehtyä. Tällä hetkellä jotain pientä on koukulla, mutta lopputulos ratkaisee esittelenkö ne.

-------------------
Tämä päivä mennyt pyykätessä, petivaatteita vaihtaessa, olohuoneen ikkunoiden pesussa ja rupesin myös raikkoamaan isompien likkojen huonetta, kun ovat tällä hetkellä mummolassa, Pieksämäellä. Tiedä koska kotiutuvat (ei haittaa minua :D ). Lähtivät mummon ja ukin kyydillä jo sunnuntaina. Täällä on ollut yllättävän hiljaista ;).

------------------------
Tänään soi ovikello ja pienet tytöt juoksivat avaamaan oven. Posteljoonin käytyä tytöt juoksevat eteisestä huutaen: "ÄITI!!!! Sinulle on paketti!!!!" Hyvin osaa jo meidän tuleva eskarilainen näköjään lukea, kun noin tiesivät :D. Oikeassa olivat, että oli minulle.

SLY-sponsoripakettina, minulle kävi näin hyvä arpaonni, että minä sain 
Emma Iivanaisen Kakkutaidetta kotikeittiössä -kirjan
Hän oli minun suosikki Koko Suomi Leipoo -ohjelmassa.
Tässä vain kävi niin, että minulta lötyy jo kyseinen kirja kirjahyllystä, kun piti ensimmäisten joukossa tilata. Mie pidän tämän kirjan itselläni ja annan toisen sitten lahjaksi jollekin. En tiedä vielä kenelle.

Iso kiitos! <3 

Kuinka moni on lukenut kyseistä kirjaa? Minulla on monta ohjetta, mitkä tulen toteuttamaan kakkujen muodossa :). Ja kivaa, kun kirjassa on esim. kukkien tekoa opastettu erittäin hyvin.

8 kommenttia:

  1. Onnea sponsoripalkinnosta =) Harmi että kirja jo oli sinulla. Itse olen vain vilkaissut kirjaa mutta varmaankin pitää se ostaa itselle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :)
      Itse tykkään. Varsinkin, kun kuvia on mielestäni paljon.

      Poista
  2. Onneksi olkoon arvonta-onnesta!
    Nykyään olisi tietenkin hyvä tarkistaa ennen lähettämistä onko saajalla ko. tuote, MUTTA mikä yllätys se silloin olisi !

    On hienoa, että ajattelet laittavasi sen kiertoon...makea lahja, tasokas yllätys jollekulle toiselle tai ehkä blogiarvontapalkinto?

    Minulla oli Emman kirja taannoin matkalukemisena.... jotain siitä olen jo tehnytkin!
    - Vauvalle terveisiä Ü ! -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mie tosin tässä kirjoittelin kirjasta, kun sen käsiini sain ja meinasin Redroselle mainita asiasta, mutta en uskonut siihen, että minulla olisi näin hyvä arpaonni <3

      Tuon blogiarvonnan laitan korvan taakse ;)

      Poista
  3. Onnittelut Sinulle hyvästä arpaonnestasi! En ole tutustunut kirjaan - ainakaan vielä. Laita ihmeessä reseptejä jakoon! Mukavia kesäpäiviä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Oikein mukavia kesäpäiviä sinullekin!

      Poista
  4. Onnea arpaonnesta! Itsekin joskus laitan blogiarvonnan voitoiksi tarvikkeita joita jo on itsellä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.