perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015

Marraskuussa ajattelin, että ostetaan jokaiselle joulukalenterit kaupasta, koska on helpompaa, nopeampaa ja lapsetkin tykkää enemmän. 

Silti minä aloin askartelemaan 24 pientä rasiaa (koko noin 5 cm*5 cm). 

Sitten seuraavaksi miettimään, että mitä sisälle? Viime vuoden joulukalenterista löytyi päivän ajatus/pieni tehtävä jokaiselle päivälle, joten jatkoin samalla idealla sekä rasioihin jaoin 1000 palan palapelin. Palapeli ehkä enemmän ajateltu Suvi-Tuulille & Emmalle. 

Joulukalenteri seinälle..
Ideana ihan kiva, mutta toteutus ei hyvä. Ainakaan, kun rasiat painavat jonkin verran..
Joten purkuunhan se joutui..

Pyykkipojat teipattuina. Kauniita, vaikka itse sanonkin.
Kerran ensimmäinen viritelmä epäonnistui, niin seuraavana teippailin jesarilla kiinni kirjahyllyyn. Sekään ei toiminut, joten ovat nyt terraarion päällä sitten (tästä ei kuvaa).
Olisittepa nähneet Suvi-Tuulin ilmeen, kun ensimmäisen luukun aukaisivat. Voi sitä pettymyksen tunnetta.. Johtuisiko siitä, kun Milka sai kummisedältään synttärilahjana Lego Friends -joulukalenterin..
-----------------
Itse olen lähtenyt mukaan Facebookin Voihan Villasukka -ryhmässä joulusukkakalenteri 2015.  Niina Laitinen julkaisee päivittäin luukun. Tiedä, mitä minun sukista tulee.. 

Luukku 1

Luukku 2

Luukku 3

Luukku 4
Jouduin siirtymään puikkoihin, koska ei tarpeeksi pitkää kaapelia. Ja neulon 'nurinpäin'.

Eli lisää voit käydä lukemassa: täältä.

7 kommenttia:

  1. Ihania joulukalenteri juttuja. Meillä mennään tänä jouluna ihan pelkästään ostokalentereilla. Minulla on Angry Birds- joulukalenteri. Sain sen synttärilahjaksi. Alma sai myös kummeiltaan Lego Frends- joulukalenterin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallista joulun odotusta <3

      Poista
    2. Kiitos samoin! Olitteko eilen Kaija Koota kuuntelemassa? Me oltiin. Oli mahtava fiilis.

      Poista
    3. Juu ei oltu. Ystävä yritti vielä tämän vkon saada minua mukaan.. Ja mieheltäkin yritti lupaa saada, mutta eipä tullut..

      Poista
    4. Harmillinen juttu! Olisi ollut niin ihanaa tavata livenä. Sanoin miehelleni konsertissa, että kyllä minä sinut varmasti tunnen näkemieni valokuvien perusteella, jos vastakkain osutaan. Loppuunmyytyyn konserttiin oli myyty 12 000 lippua, joten olisi kyllä ollut tosi pieni mahdollisuus törmätä ihan sattumalta. Laitellaan sähköpostia toisillemme!

      Poista
  2. Näyttääpä tosi siistiltä! Mulla lapaset puikoilla ja samalla "väärinpäintekniikalla" mennään ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Lapasetkin tekisi mieli kokeilla, mutta mulla lapaset jäävät yleensä kesken XD. Kaksi paria lapasia odottavat edelleen peukaloita :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.