lauantai 16. elokuuta 2014

SLY 28 - Elokuun paketti

Elokuu

Marjojen säilöntä talveksi + resepti + KANELI


-----------------

Minä sain koodin emolta eilen, että paketti olisi noudettavissa matkahuollossa. Harmi, kun kerettiin muutamaa minuuttia aikaisemmin tulla kotiin kaupungilta. Päätin sitten lähteä vaunuilemaan, Leevi vaunuun ja Milka pyörällä mukaan. Ei keretty edes puoleen väliin, kun vesisade meidät yllätti, onneksi oli vain kuuro. Vaunuihin vain sadesuoja ja matka jatkukoon. Mikäs Leevillä siellä oli nukkua. Puhelinkin piippasi sopivasti ja noutoilmoitus tuli puhelimeen, että olisi noudettavissa Siwassa.

-------------------
Paketin kanteen oli kiva viesti kirjoitettu. :)

Ja kuukauden paketti sisälsi vaikka mitä kivaa!
  • Reseptejä + kortti
  • Hillosokeria
  • Jauhettu kaneli -pussi
  • Tähtianis -pussi
  • Kuivattuja karpaloita
  • Lasipurkki + Liitu
  • Serviettejä (pääsivätkin juuri loppumaan)
  • Chilisuklaata :P
  • Liitutauluetikettejä!!
Mistä noita liitutauluetikettejä saa? Vaikuttavat sen verran mielenkiintoisilta, että haluan niitä lisää :). Karpalopussissa oli pohjassa reikä ja niitä oli valunut paketin pohjalle ja sitten muutaman tiputtelin lattialle, kun sitä en huomannut, mutta meidän koira kävi ne napsimassa o_O sillä aikaa, kun lähdin pientä pussia hakemaan (siis ne lattialle tippuneet muutamat karpalot)

Resepteinä:

Appelsiini-mustikka macarons 
Mustikka-appelsiinihillo (täytteeksi macaronseihin, eli pitänee lähteä käymään uudelleen mustikkametsässä)
Mausteinen vadelmahillo

Reseptit ovat juuri sellaisia, joita tulen varmaankin jossain vaiheessa kokeilemaan. Kävin tällä viikolla kurkkaamassa vadelmapaikan, ja pensaat olisi täynnä pieniä vadelmia, kun vain olisi aikaa lähteä poimimaan..

Iso kiitos parilleni paketista! Ja saahan ohjeet teipilläkin kiinni ;), mihin sitä liimapuikkoa muka tarvitaan :). Jään odottelemaan ensi kuukauden pakettia, että mitä siihen keksit.

15 kommenttia:

  1. Hieno teemapaketti tulisuudessaan !
    Hilloreseptejä odotellen....hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
  2. Kiva että paketti löysi perille! Kovasti ihmettelen mitä karpalopussille on mahtanut matkan aikana tapahtua :D
    Liitutauluetikettejä saa lisää Clas Ohlsonista, niistä tuli mun lemppareita kertaheitolla kun sellaset ensimmäisen kerran näin :)
    Ensi kuukauden paketti on jo kovan mietinnän ja suunnittelun alla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketin pohja oli hieman hajonnut kanssa, että piti hieman varovasti kantaa sisälle. Revennyt pohjasta.

      Pitääpä maanantaina käydä katsomassa, kun käydään Kuopiossa.

      Mielenkiinnolla odotan seuraavan kuukauden paketttia :)

      Poista
  3. Onpas mahtavan näköinen ja kuuloinen paketti! Ihan vesi herahti jo kielelle. Taidankin keittää päiväkahvit ja ottaa kahvin kanssa palan tyttäreni leipomaa porkkanakakkua. Mielenkiinnolla odotan, mitä loihdit noista aineksista ja resepteistä.

    VastaaPoista
  4. Ihana teemapaketti hyvine resepteineen =)

    VastaaPoista
  5. Hmm.. Chilisuklaa kuulostaa mielenkiintoiselta :D En ole koskaan uskaltanut maistaa, mutta ehkäpä rohkaisen itseni ja ostan piankin :)
    Hienon paketin sait (sinä ja koirasi :D )!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken herkuttelin chilisuklaalla. Ja nyt löytyi suklaa, missä on potkua! Tykkäsin! Paljon parempaa kuin Fazerin chilisuklaa.

      Poista
  6. WAU!! Ja liitutauluetiketit on tosi hauskoja!!!

    VastaaPoista
  7. Nuohan vaikuttaa mielenkiintoisilta nuo liitutauluetiketit :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina mukava saada.